Työskentelyohjeet
Kysymykset raamatturyhmien työskentelyä varten on
laadittu niin, ettei välttämättä tarvita mitään
pohjatietoja. Ryhmän johtajan on kuitenkin hyvä
lukea teksti luentoavaimesta, niin että hän kykenee
antamaan taustatietoja, joita jotkut kyselevät.
Tarkoituksena on kuitenkin pysyä vain siinä
tekstissä, mikä kulloinkin on edessä. Sillä
tavoin myös ne, jotka eivät tunne Raamattua, voivat
olla samanvertaisessa asemassa muiden kanssa ja
opiskella Raamattua ryhmässä.
Aluksi tuntuu varmaan vaikealta pysyä tekstissä ja
etsiä vastauksia annettuihin kysymyksiin. Ryhmissä
on suuressa määrin totuttu siihen, että kukin
esittää niitä ajatuksia, joita tekstistä tulee
mieleen. Esitettyjen kysymysten avulla voidaan
kuitenkin päästä pureutumaan tekstiin jae jakeelta.
Osa kysymyksistä on vain yksinkertaisten havaintojen
tekemiseksi tekstistä, niin että pienetkin
yksityiskohdat tulisivat huomioiduiksi. Osa taas on
laadittu niin, että ne auttavat tulkitsemaan
tapahtumaa ja sen merkitystä aikansa ihmisille ja
kansoille. Lomassa on kysymyksiä, jotka haastavat
pohtimaan luettua ja soveltamaan sitä tähän aikaan
ja itsekunkin elämään.
Tarkoituksena on, että luetaan vain katkelma
kerrallaan ja keskustellaan vain siitä. Olisi hyvä,
jos yksi henkilö lukisi sen. Silloin siihen on
helpompi keskittyä kuin jos kukin lukee vain jakeen
tai pari.
Kysymysten esittäjä voi vaihtua, kun siirrytään
uuteen jaksoon. Näin ryhmän johtaja voi luontevasti
vetää mahdollisimman monia mukaan aktiiviseen työskentelyyn,
ja ryhmän toimintatapa tulee helpommin hyväksytyksi.
Ryhmän johtaja voi myös harkita kysymysten
kopiointia jokaiselle jäsenelle.
Ryhmän jäsenille kopioitavat kuvat saadaan
luentoavaimen vastaavasta kohdasta.
Luku
1- 2, Luku 3-5, Luku 6-8, Luku 9-10, Luku 11-12.