ALUKSI: Jeesus
kävi Jerikossa tiettävästi vain kerran. Se
tapahtui hänen ollessaan viimeisellä matkalla
Jerusalemiin. Jeesus oli suoraan alenevassa polvessa
Daavidin poika. Jumala oli luvannut Daavidille 1000
vuotta aikaisemmin, että hänen poikansa istuisi iänkaikkisesti
Israelin valtaistuimella (2 Sam 7:12-16). Maata
hallitsevat roomalaiset eivät kuitenkaan sietäneet
puhetta Israelin entisistä sen enempää kuin
nykyisistäkään kuninkaista. Itse asiassa Jeesusta
oli nimitetty Daavidin pojaksi vain kerran tähän
mennessä, ja se oli tapahtunut Israelin rajojen
ulkopuolella (Matt.15: 21-28).
1. Mikä mielestäsi siinä olisi pahinta, jos sinun
pitäisi elättää itsesi kerjäämällä?
* Mitä kaikkea ihminen voi oppia elämästä,
ihmisistä ja politiikasta istuessaan vuodesta
toiseen valtatien varrella (46b)?
* Luuletko, että Bartemaios päätteli itse
Jeesuksen olevan Daavidin poika vai kuuliko hän sen
muilta? Perustele vastauksesi.
2. Mistä on osoitusta, ettei kukaan ollut vienyt
Bartimaiosta parannettavaksi Jerusalemiin (30 km päähän),
missä Jeesus kävi säännöllisesti joka vuosi?
* Mitä eri mahdollisuuksia sokealla kerjäläisellä
oli saada yhteys Jeesukseen, jos tämä joskus
sattuisi tulemaan Jerikoon?
3. Miksi Bartimaios ei pelännyt roomalaisia
karjuessaan täysin palkein Daavidin pojan nimeä (47)??
* Millä kahdella tavalla Bartimaioksen huuto
muuttui, kun häntä koetettiin vaientaa (47-48)?
* Miten Jeesus reagoi Daavidin pojan titteliin?
4. Mieti eri syitä, miksi ihmiset tahtoivat vaientaa
Bartimaioksen avunhuudon?
* Mitä ympärillä olevien ihmisten olisi pitänyt
tehdä sen sijaan, että he kielsivät Bartimaiosta
huutamasta (48)?
5. Miltä Bartemaioksesta tuntui, kun hän kuuli
Jeesuksen kutsuneen hänet luoksensa (49-50)?
* Luultavasti Bartimaios oli siihen asti pitänyt hyvää
huolta viitastaan, joka toimitti myös patjan ja
peiton virkaa öiseen aikaan. Miksi hän nyt yhtäkkiä
heitti sen menemään (50)?
6. Miksi Jeesus kysyi Bartimaiokselta itsestään
selvää asiaa (51)?
* Jeesus kysyy sinultakin tänään: "Mitä
haluat minun tekevän sinulle?" Mitä sinä hänelle
vastaat? (Voit vastata hiljaa sydämessäsi.)
7. Millä tavalla Jeesus paransi Bartimaioksen silmät
(52)?
* Alkukielen verbi jakeessa 52 voidaan kääntää
kahdella tavalla: "Mene, uskosi on parantanut
sinut /pelastanut sinut"? Mitä jerikolaiset ehkä
ajattelivat, kun Jeesus tällä tavalla ylisti sokean
kerjäläisen uskoa?
8. Bartimaios läksi kulkemaan Jeesuksen perässä
Jerusalemiin (52b). Miksi hän sen teki?
* Seuraavana päivänä koko kansa huusi Jeesusta
Daavidin pojaksi Jerusalemin portilla (11:9-10). Minkä
verran luulette Bartemaioksen huudon vaikuttaneen
asiaan?
Isosanoma-kysymys:
9. Vain viikko tämän jälkeen Bartimaios
sai nähdä vastaparantuneilla silmillään, miten hänen
hyväntekijänsä lyötiin ristille. Mitä hän
silloin Jeesuksesta ajatteli/ uskoi?