SAANKO
ESITELLÄ - JEESUS KRISTUS
Raamattupiirikysymyksiä
Markuksen evankeliumista
(Kysymykset
on otettu Mailis Janatuisen Ilosanomapiiri oppaista,
ks. nettisivua www.gladtidings-bs.com )
Ohjeita vetäjälle
Raamattuja (tai monisteita ko.
evankeliumitekstistä) olisi hyvä olla käsillä
muutama ylimääräinen kappale siltä varalta,
etteivät kaikki tuo kirjaa mukanaan.
Alussa ihmiset eivät ole vielä kovin puheliaita -
vetäjän ei pidä masentua, vaikka he parin ensimmäisen
kokoontumiskerran ajan vaikuttaisivat vaisuilta. Kun
osanottajat tottuvat systeemiin, he muuttuvat
puheliaammiksi.
Vetäjä selittää piirin aluksi "pelin säännöt",
jotka ovat seuraavanlaiset: 1.Vetäjä ei itse vastaa
kysymyksiinsä. 2. Toisaalta vetäjä ei myöskään
koskaan sano, että jokin vastaus on väärä. Kaikki
vastaukset hyväksytään sellaisinaan. 3.Vetäjä
palauttaa keskustelun asiaan, jos se lähtee rönsyilemään.
Teksti luetaan kahteen kertaan, ensin ääneen,
sitten hiljaa. Kokemus näet osoittaa, etteivät
osanottajat keskity tekstiin ensimmäisellä kerralla.
Vetäjä esittää yhden kysymyksen kerrallaan.
Oppaissa saattaa olla yhden numeron alla monta
kysymystä, mutta ne siis luetaan yksi kerrallaan.
Huomatkaa, että jokainen asteriksi (tähti)
tarkoittaa yhtä kysymystä.
Vastaaminen perustuu pääsääntöisesti
vapaaehtoisuuteen. Osanottajilta ei siis kysytä
vuoronperään.
Kysymykset jaellaan vasta keskustelun jälkeen, jos
niitä yleensä jaellaan ollenkaan. Silloin eivät
osanottajat lueskele niitä keskustelun kestäessä
ja mieti vastauksia kysymyksiin, joita ei ole vielä
kysyttykään!
Etenemisvauhti vaihtelee eri ryhmissä. Jos ryhmä on
keskustelevainen, voi oppaassa olla liikaakin
kysymyksiä, ja osa niistä on jätettävä kysymättä.
Älä kuitenkaan tee niin, että jätät pois kaikki
loppupään kysymykset, koska silloin ei päästä
itse pääasiaan eli ristin juurelle.
Muista odottaa muidenkin vastauksia kuin niiden jotka
puhuvat eniten. Muutoin piiristä tulee kaksin- tai
kolminpuhelua sinun ja puheripulisten välille.
Piiri ei saa kestää enempää kuin tunnin ja
vartin, muuten kiireisimmät jäävät siitä pois.
Osanottajat uskaltavat paljastaa jotain itsestään
ja omista heikkouksistaan, jos vetäjä tekee sen
ensin. Älä siis anna itsestäsi sitä kuvaa kuin
pystyisit noudattamaan kaikkia Raamatun käskyjä, ja
uskosi olisi aina vahva.
Vetäjän pitää sanoa itselleen jokaisen piirin
jälkeen: JUMALAN SANA EI TYHJÄNÄ PALAA (Jes.55:11).