1.
Taivasten valtakunta eli yleiskatsaus vuorisaarnaan
Taivasten valtakunta
mainitaan Uudessa testamentissa noin 120 kertaa. Se
on myös vuorisaarnan "punainen lanka".
- Ehkä voisitte aluksi
laskea, kuinka monta kertaa taivasten
valtakunta mainitaan vuorisaarnassa, Matt.57?
·
Kuinka monta kertaa Jeesus puhuu kadotuksesta
tai helvetistä?
·
Miksi Jeesus käyttää näitä sanoja
lyhyessä puheessaan näin monta kertaa?
2. Kuinka
Jeesus kuvaa taivasten valtakunnan
kansalaisia vuorisaarnan alussa?
·
Mitä ajatuksia se teissä herättää?
Seuraavilla kerroilla pysähdytään
jokaiseen kohtaan erikseen.
3. Kuinka
Jeesuksen mukaan tullaan taivasten
valtakunnan kansalaisiksi (luku 7)?
·
Ketkä jäävät ulkopuolelle?
·
Mitä ajattelette näistä Jeesuksen
sanoista?
4. Kuka on vähäisin,
kuka suurin taivasten valtakunnassa (5:19)?
·
Mitä johtopäätöksiä Jeesuksen sanoista
on vedettävä?
5. Kuinka
osallisuus taivasten valtakunnasta vaikuttaa
elämämme arkeen (6:10, 33)?
2. "Autuaita ovat
hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten
valtakunta", Matt. 5:3.
Tämä on koko vuorisaarnan
keskeisin jae, jonka valossa Jeesuksen suurta puhetta
on tutkittava ja tulkittava. Se osoittaa, kenelle
vuorisaarna on tarkoitettu, eikä vuorisaarnaa
kykenisi tosissaan lukemaankaan ja elämäänsä
soveltamaan, jos tätä mainintaa ei olisi. Niinpä
on aina uudelleen palattava tähän ihanaan
totuuteen, että taivasten valtakunta on hengessään
köyhien. Autuas taas tarkoittaa Jumalan hyväksymää
ja siinä merkityksessä onnellista ihmistä.
- Minkälainen on ihmisten
mielestä hyvä kristitty ja kuinka yleisen
ajattelun mukaan tullaan hyväksi
kristityksi?
- jeesus puhuu hengen köyhyydestä.
Hän ei tässä tarkoita aineellista köyhyyttä,
mutta voisi olla valaisevaa pohtia yhdessä,
mitä on todellinen maallinen köyhyys.
Kuinka kuvaisitte köyhää ihmistä, jolla
ei ole mitään? Minkälaista on hänen elämänsä?
- Kuinka kuvaisitte ihmistä,
joka on köyhä Jumalan edessä, jolla ei ole
yhtään mitään?
- Joku pitää itseään
hengessään köyhänä, koska on alemmuuden
tunteiden, itsesäälin ja itsensä vähättelemisen
vallassa. Mitä siitä ajattelette?
- Mikä tekee ihmisen
hengessään köyhäksi?
- Miltä ihmisestä
silloin tuntuu?
- Miksi Jeesus sanoo, että
taivasten valtakunta on juuri hengessään köyhien?
- Kuinka muiden käy?
- Kenelle Jeesuksen sanat
ovat lupaus, kenelle vaatimus?
- Jos hengen köyhyys on näin
tärkeä asia, on syytä tarkoin yhdessä
pohtia, tahdotteko te tulla köyhiksi Jumalan
edessä ja mikä tällaisen köyhyyden saa
aikaan.
3. "Autuaita ovat
murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen",
Matt. 5:4.
Tällä kerralla
on esillä toinen piirre Jumalan valtakunnan
kansalaisista. Puhe hengen köyhyydestä saattoi
tuntua monista yllättävältä, mutta murhe on ehkä
vieläkin hämmentävämpi.
1. Maailmassa on paljon
murhetta, ei vain jossakin kaukana vaan myös meidän
omassa keskuudessamme. Minkälaiset asiat arkisessa
elämässä tekevät ihmisen murheelliseksi?
2. Mitä eroa on
murheella ja murehtimisella?
3. Minkälaista on elää
murheen vallassa?
4. Kuinka Jumala on
lohduttanut teitä murheidenne keskellä?
5. Mitä hyvää tai
mitä huonoa murhe on kenties vaikuttanut elämässänne
vai onko se vaikuttanut mitään?
6. Onko joku kokenut
murheensa keskellä, että Jumala tahtoo puhua hänelle
jotakin erityistä? Voisitteko jakaa siitä muutaman
ajatuksen keskenänne?
7. Oletteko
mahdollisesti kokeneet murhetta jonkin synnin tai
lankeemuksen tähden?
· Kuinka
sellainen murhe eroaa maallisista murheista?
8. Paavali kirjoittaa:
"10. Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa
aikaan parannuksen, mikä koituu pelastukseksi, ja
jota kukaan ei kadu. Maailman murhe taas tuottaa
kuoleman." (2.Kor.7.)
· Kuinka
kuvaisitte Jumalan mielen mukaista murhetta?
· Kuinka
siitä voi vapautua?
· Mitä
vapautuminen saa aikaan elämässä?
· Mitä
maailman murhe on?
· Miksi se
tuottaa kuoleman eli vie ihmisen eroon Jumalasta nyt
ja kerran iäisyydessä?
9. Mitä yhteistä löydätte
Jumalan mielen mukaisesta murehtimisesta ja hengen köyhyydestä?
4.
"Autuaita ovat sävyisät, sillä he saavat periä
maan", Matt.5:5.
Uusi käännös
puhuu kärsivällisistä. Kreikan kielen sana
merkitsee sävyisää, kärsivällistä, lempeää,
lauhkeaa, rakastaa, nöyrää.
1. Mitä sellaisia
tapauksia Jeesuksen elämästä tulee mieleenne,
jotka osoittavat hänen kärsivällisyyttään
opetuslapsiaan, vainoojiaan, sairaita ja tavallista
kansaa kohtaan?
2. Minkälainen on sävyisä/kärsivällinen
ihminen?
· Kuinka hän
suhtautuu lähimmäisiinsä, jotka ovat hänelle
ilkeitä, puhuvat hänestä pahaa, pettävät ja
valehtelevat? Entä kun häntä kohdellaan väärin
ja epäoikeudenmukaisesti? Miettikää käytännön
esimerkkejä.
· Kuinka hän
menettelee vaikeissa tilanteissa? Miettikää käytännön
esimerkkejä.
·
Joidenkin mielestä sävyisyys merkitsee periksi
antamista, totuudesta tinkimistä tai poljetuksi
suostumista keskinäisen rauhan tähden. Mitä mieltä
te olette? Toivoisin teidän etsivän myös
perusteluja kannoillenne.
3. Miksi Jeesus puhuu sävyisyydestä
puhuttuaan ensin hengen köyhyydestä ja
murheellisuudesta? Mitä yhteyttä näillä on keskenään?
4. Missä mielessä
Jeesuksen kuvaamat kärsivälliset ihmiset ovat
paremmalla oksalla tässä elämässä kuin muut?
Kuinka se näkyy? Jos siihen on vaikea löytää
vastausta näin nopeasti, sitä voi miettiä
tulevalla viikolla enemmän.
5. "Autuaita ovat
ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, sillä
heidät ravitaan", Matt.5:6
Vanhurskaus on
vaikea sana. Se tarkoittaa ehdotonta oikeamielisyyttä
ja osoittaa moraalista täydellisyyttä. Se kuvaa
Jumalan omaa olemusta. Jos sanomme, että Jumala on
vanhurskas tai että hän on pyhä, tarkoitamme samaa.
Hänessä ei ole mitään epäoikeudenmukaisuutta,
valheellista tai väärää.
1. Jospa ensin
miettisitte, milloin teillä on ollut oikein kova nälkä
tai jano.
· Miltä
se on tuntunut?
· Kuinka
se on vaikuttanut käytökseenne?
2. Mitä ihminen
kaipaa, jos hänelle on vanhurskauden nälkä ja
jano?
· Kuinka
kuvaisitte ihmisiä, joilla ei ole ollenkaan tätä nälkää
tai janoa, joilla on pieni nälkä, kova nälkä tai
jotka kokevat nääntyvänsä nälkään.
·
Voisitteko ihan rauhassa miettiä, kuinka eri ihmiset
pyrkivät tyydyttämään vanhurskauden nälkäänsä
ja janoansa?
· Minkälaisia
kokemuksia teillä itsellänne on ollut vanhurskauden
nälästä ja janosta ja sen tyydyttämisestä?
3. Voisitte varmaan
lukea Jeesuksen vertauksen, Luuk.18:914. Siinä
on kaksi erilaista miestä, joilla on vanhurskauden nälkä
ja jano.
· Kuinka
fariseus pyrki tyydyttämään vanhurskauden nälkäänsä?
· Mikä
osoittaa, että hänellä oli väärä käsitys
vanhurskaudesta?
· Mikä
oli Jeesuksen arvio hänestä?
· Miksi
veronkerääjä tuli ravituksi?
Huomatkaa, että hän rukoili uhrialttarin edessä. Hänen
rukouksensa olisi oikeampi kääntää: "Herra,
anna tämän uhrin olla minun puolestani."
· Mikä
siis ravitsee myös meidät?
4. Oletteko kylläisiä
oikeasta ravinnosta?
6.
"Autuaita
ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden", Matt.5:7
1. Raamattu sanoo, että
"Herra on laupias ja armahtavainen , pitkämielinen
ja suuri armossa". Voisitte varmaan lukea koko
jakson Psal.103:914.
· Kuinka
kuvaisitte hänen laupeuttaan?
2. Kuinka Jeesuksen
laupeus näkyi hänen vaeltaessaan maan päällä?
3. Kuinka laupias
ihminen suhtautuu
- kärsiviin
lähimmäisiinsä?
-
niihin, jotka elävät monenlaisissa synneissä?
-
niihin, jotka surevat syntejään, mutta lankeavat yhä
uudelleen?
4. Kuinka ilmenee
laupeus, joka on uskon/Pyhän Hengen vaikutusta eikä
luonteenlaatu?
5. Onko laupeus
laupeuden saamisen ehto?
· Tästä
olisi varmaan hyvä lukea Jeesuksen vertaus Matt.18:2335.
· Millä
perusteella isäntä osoitti laupeutta miehelle, joka
oli hänelle paljon velkaa?
· Mitä
odotitte sen vaikuttavan palvelijaan? Mitä se
todellisuudessa vaikutti?
· Mitä
vertaus osoittaa laupeudesta laupeuden saamisen
ehtona?
· Miksi
palvelijan saama armahdus ei vaikuttanut hänessä
laupeutta?
· Mitä
meistä osoittaa, jos saamamme laupeus Jumalalta ja
ihmisiltä ei vaikuta meissä laupeutta?
7. "Autuaita
ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä
Jumalan", Matt.5:8
1. Miettikää yhdessä,
mitä Raamattu sanoo Jumalasta. Pysähtykää
hetkeksi jokaiseen kohtaan ja vaihtakaa siitä
muutama ajatus voidaksenne sisäistää sen
merkityksen.
2. Kukaan ei ole
Raamatun mukaan nähnyt Jumalaa.
· Miksi
arvelette sen olevan mahdotonta?
3. Jeesus sanoo: "Joka
on nähnyt minut, on nähnyt Isän" (Joh.14:9).
Mitä Jumalasta kertoo
-
Jeesuksen persoona?
- hänen
elämänsä?
-
puheensa?
-
suhtautumisensa ihmisiin?
- hänen
kuolemansa?
- ylösnousemisensa?
4. Mitä teille
merkitsee se, että saatte kerran nähdä Jumalan?
5. Miksi pitää olla
puhdassydäminen hänet nähdäkseen?
5. Mitä Raamattu sanoo
ihmisen sydämestä (Mark.7:2123)?
6. Millä perusteilla
ihmiset uskovat, että heidän sydämensä on kyllin
puhdas?
·
Arvioikaa ihmisten selityksiä ja uskomuksia.
7. Kuinka ihminen voi
tulla Jumalan edessä täysin puhtaaksi?
8. Kuinka voi pysyä
puhtaana?
9. Mitä tarkoittaa se,
että uskova kristitty on samanaikaisesti syntinen ja
vanhurskas?
8. "Autuaita
ovat rauhantekijät, sillä heitä on kutsuttava
Jumalan lapsiksi", Matt.5.9
1. Mikä tekee ihmisestä
rauhantekijän, jos otetaan huomioon edellä olevat
autuaaksi julistukset?
· Mitä hänelle
on tapahtunut?
· Minkälainen
hän on sisimmässään?
2. Miksi tätä kohtaa
ei voi soveltaa esim. sotaan tai aseista kieltäytymiseen?
3. Miettikää
Jeesuksen elämästä tapauksia, jotka kuvaavat häntä
rauhantekijänä.
4. Kuvatkaa rauhantekijää
-
kotona
- lähipiirissä
- työyhteisössä
-
luottamustehtävissä
-
harrastusporukassa
-
ristiriitatilanteissa
-
omalla vaikutuspaikallaan yhteiskunnassa
5. Miksi rauhan
tekeminen on meille usein vaikeaa, toisinaan
ylivoimaista?
6. Mistä siihen saa
voiman?
7. Miksi emme voi
rakentaa rauhaa millä hinnalla hyvänsä?
8. Kuinka kristittyinä
suhtaudumme maailmanrauhan kysymyksiin?
9. Vainot kuuluvat
asiaan, Matt.5:1012
1. Jeesus mainitsee
kaksi syytä, miksi hänen omansa joutuvat vainon
kohteiksi. Mitkä ne ovat?
2. Aikaisemmin oli
puhetta vanhurskauden nälästä ja janosta (jae 6).
Jospa palauttaisitte mieleenne, mitä tarkoitetaan
vanhurskauttamisella ja mitä seurauksia siitä on
kristityn elämässä.
· Miksi
oletamme, että ihmiset ihailevat ja kunnioittavat
kristittyjä?
· Miksi äiti
Teresaa ihaillaan?
· Miksi
johonkin lähipiirin kristittyyn suhtaudutaan
vieroksuen, vaikka hän pyrkisi tekemään hyvää
kaikille?
· Olisi
hyvä, jos käyttäisitte aikaa sen pohtimiseen, mikä
kristityissä ärsyttää muita. Mitä pidätte
perimmäisenä syynä?
· Miksi
Jeesusta vainottiin, vaikkei hänessä ollut mitään
syntiä? Miksi hänet lopulta tapettiin?
· Kuinka
voi erottaa, koska saa osakseen vainoa omasta syystään
ja koska vanhurskauden tähden?
3. Miksi ihmiset
vainoavat kristittyjä Jeesuksen tähden?
· Kuinka
vaino meidän oloissamme ilmenee?
· Onko
joku teistä kokenut vainoa vanhurskauden tai
Jeesuksen tähden?
4. Kuinka Jeesus
vahvistaa omiaan, joita vainotaan?
· Löytyykö
Jeesuksen sanoista jotakin, joka vahvistaa teitä tänä
iltana?
10. Maan suola, Matt.5:13
Puhuessaan autuaista ihmisistä Jeesus kuvasi
seuraajiaan. Nyt hän siirtyy puhumaan heistä
todistajinaan maailmassa
1. Ehkä voitte aluksi
koota erilaisia suolan tehtäviä.
2. Mitä Jeesus tahtoo
sanoa seuraajistaan verratessaan heitä suolaan? Tätä
olisi hyvä miettiä kaikkien suolan tehtävien
valossa.
3. Mikä tekee
Jeesuksen seuraajista suolaa?
4. Suola vaikuttaa
ruuassa vaikkei se näy. Kuinka kristityt vaikuttavat
suolana, vaikka he ovat usein aivan kuin näkymättömissä?
5. Mitä Jeesus tahtoo
tuoda esiin seuraajistaan sanoessaan heitä "maan
suolaksi"? Mikä heidän merkityksensä on
Jumalan näkökannalta katsottuna?
6. Mitä kristityt
yleensä itse ajattelevat itsestään ja merkityksestään
maailmassa?
7. Voitteko mainita
historiasta tai tämänhetkisestä maailman
tilanteesta ihmisiä, jotka ovat mielestänne olleet
maan suolaa?
8. Jeesus sanoo: "Te
olette ." Millä tavalla kukin
teistä vaikuttaa suolana omassa ympäristössään
ja omalla vastuualueellaan?
9. Kuinka suola voi
tulla käyttökelvottomaksi?
10. Mitä kristitylle on tapahtunut, jos hänestä
on tullut mautonta suolaa?
11. Jeesuksen toteamus mauttoman suolan
kohtalosta tuntuu pahalta. Entä jos me olemme menettäneet
'makumme'?