ERONNEIDEN TÄYSVIHKIMYSKIELTO ON
MUUNNOS 'KAIKKI KASTETUT PÄÄSEVÄT
TAIVAASEEN' -OPISTA
Miehen ja naisen välinen suhde heijastelee syvimmältään Kristuksen ja
seurakunnan välistä suhdetta (Ef. 5). Siten myös avioliitto-, avioero-
ja uudelleenavioitumiskysymykset on liitettävä muuhun uskonoppiin.
Ja niinhän Paavalin kirjoitusten lisäksi monessakin muussakin
Raamatunkohdassa tehdään.
Raamatun mukaan miehen ja naisen välisessä sukupuoliyhdynnässä syntyy
yksi liha. Näin jopa maksullisessa seksissä. 1Kor. 6:15-16: "Ettekö
tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen jäseniä? Ottaisinko siis
Kristuksen jäsenet ja tekisin ne porton jäseniksi? Pois se! Vai
ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen
kanssaan? Onhan sanottu: "Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi"."
Tässä Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen kohdassa näkyy myös se, että
hän, joka on aiemmin ollut yhtä lihaa jonkun kanssa, voi huorintehden
liittyä yhdeksi lihaksi jonkun kolmannen kanssa. Ja ratkaiseva
kysymys tässä kohtaa on: Säilyykö alkuperäinen yksi liha senkin
jälkeen, kun toinen on yhtynyt johonkin kolmanteen? Eli säilyvätkö
porton ruumiin jäseniksi ryhtyneet yhä myös Kristuksen ruumiin
jäseninä?
Jos vastaus on kyllä, eli huoruus ei katkaise alkuperäistä yhtä lihaa
ja porttoon yhtyneet säilyvät yhä edelleen myös Kristuksen ruumiin
jäseninä, niin silloin olisi mahdotonta vihkiä missään tilanteessa
ketään uuteen avioliittoon aiemman puolison vielä eläessä. Ja silloin
sana siitä, että 'sitä, minkä Jumala on yhdistänyt, ei ihminen saa
erottaa', tarkoittaisi myös: Sitä, minkä Jumala on yhdistänyt,
ihminen ei voi erottaa. (Mutta näinhän Raamatussa ei kuitenkaan ole
sanottu.) Hengellisesti ymmärrettynä tämä tarkoittaisi sitä, että
kerran kasteessa Kristuksen ruumiinjäsenyyteen liitetty ei voisi
tuosta Kristus-ruumiista mitenkään erota. Hän säilyisi yhtenä
Kristuksen kanssa kaikissa vaiheissaan. Kaikki kastetut pääsisivät
silloin taivaaseen.
Mutta näinhän ei missään tapauksessa ole. Kasteessa Jeesukseen
ruumiinjäsenyyteen liitetty voi erota Kristuksen ruumiista epäuskon,
luopumuksen ja paatumuksen kautta eli liittyä yhdeksi lihaksi
maailman (ja/tai porttokirkon) kanssa. Ja silloin hän ei enää ole
yhtä lihaa Kristuksen kanssa - ja tämä tulee näkyville myös siinä,
että uskosta luopuneet ja epäuskossa yhä elävät eivät voi osallistua
seurakunnan keskellä yhden lihan aterialle eli ehtoolliselle. Se
olisi haureellista yhdeksi lihaksi tulemista ilman sen edellyttämää
liittoa eli julkisesti tunnustettua uskonyhteyttä Raamatun Jeesukseen.
Koska siis on niin, että ihminen voi rikkoa yhden lihan
huoruudella/haureudella, niin seurauksena on myös se, että Jeesus
sallii avioeron hakemisen haureuden (kreik. porneia) tähden (Matt.
19:9). Tarkkaan ottaen tässä 'porneian' tähden haetussa erossa vain
todetaan se, että huorintehnyt on liittynyt yhdeksi lihaksi
johonkuhun kolmanteen eikä ole enää oma puoliso. Muiden syiden tähden
haetuissa avioeroissa yksi liha ja avioliitto jatkuvat Jumalan edessä
tuomioistuimen erotuomion jälkeenkin.
Ja koska haureuden tähden toteutetun eron ytimenä on se, että toinen
on liittynyt yhdeksi lihaksi jonkun muun kanssa ja siten erottautunut
ja luopunut alkuperäisestä yhdestä lihasta, niin yksin jäänyt ei tee
huorin avioituessaan uudelleen. Hänellä ei enää ole puolisoa, jota
vastaan hän tekisi huorin uudelleen avioituessaan.
Tätä taustaa vasten luettuna Matt. 19:9 näyttäytyy selkeänä. Jos eron
syynä on jokin muu kuin jommankumman puolison haureus, niin silloin
ei ole väliä sillä, kumpi on hylkääjä ja kumpi hylätty. Joka
tapauksessa kumpikin on Jumalan edessä sidottu avioliittoon juridisen
eron jälkeenkin, eikä kumpikaan voi avioitua uudelleen jonkun
kolmannen kanssa.
Entä sitten seuraava Roomalaiskirjeen kohta?
Room 7:1-3: Veljet, tehän tunnette lain ja tiedätte, että laki
hallitsee ihmistä niin kauan kuin hän elää. 2 Laki sitoo naimisissa
olevan naisen mieheensä niin kauan kuin tämä on elossa. Mutta jos
mies kuolee, nainen vapautuu siitä laista, joka sitoi hänet mieheen.
3 Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on
avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä
eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa.
Edellä kerrotun perusteella totean, että haureellisesti johonkin
kolmanteen liittynyt ei enää ole oma puoliso. Hänestä on
tullut 'porton ruumiinjäsen', eikä hän enää kuulu alkuperäiseen
avioliittoon. Hän ei ole enää aviomies tai aviovaimo. Tähän liittyy
myös näkökulma siitä, että puolison haureuden tähden yksin jäänyt on
lesken asemassa. Huorintehnythän on tuomittu kuolemaan (3Moos. 20,
Joh. 8).
Past. Juha Muukkonen, Thurevikinkatu 8 D 22, 95420 Tornio, puh. 040
591 6762 työ, 050 359 6939, s-posti: juha.muukkonen@netti.fi
Päivitetty 26.02.2005