PÄÄSY KAIKKEINPYHIMPÄÄN
(Hepr. 10:19-25)
"Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, 20. jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, 21. ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", 22. niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; 23. pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; 24. ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; 25. älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän." (Hepr. 10:19-25) Otan tuohon tekstiin yhden näkökulman: kaikkeinpyhimpään astumisen. Teksti alkoi sanoin: "Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään..." Nuo sanat "meillä on pääsy kaikkeinpyhimpään" sisältävät vallankumouksellisen "ruutitynnyriajatuksen". Me pakanuudesta kristinuskoon kääntyneet emme välttämättä sitä heti ymmärrä. Vanhan liiton aikana vain ja ainoastaan ylimmäisellä papilla oli kerran vuodessa oikeus astua Jumalan temppelissä väliverhon taakse kaikkien pyhimpään; sinne missä kerubien siipien varjoama liitonarkku ja sen kansi eli armoistuin oli. (3Moos. 16)
Väliverho erotti pyhän ja kaikkeinpyhimmän toisistaan. Papit toimittivat päivittäiset uhrit ja suitsutukset sekä myös muut juhlapäivien menot pyhässä. Seitsenhaarainen pyhäkön lamppu eli menora paloi myös pyhässä. Toisen temppelin eli Serubbaabelin temppelin aikana tuo kaikkein pyhin oli kuitenkin tyhjä. Ensimmäisen eli Salomon temppelin aikana liitoarkku oli vielä paikallaan. Serubbaabelin temppeli valmistui vuonna 516 eKr. ja se oli juuri se temppeli, jota Herodes Suuri vähän ennen ajanlaskumme alkua merkittävästi laajensi. Tämä temppeli oli siis myös Jeesuksen ajan temppeli.
Babylonian kuningas Nebukadnessar valloitti Jerusalemin vuonna 586 eKr. Samalla myös Salomon rakennuttama temppeli ryöstettiin ja poltettiin sekä tuhottiin maan tasalle. Tämän tuhon jälkeen ei enää ollut tiedossa, minne kullalla päällystetty liitonarkku oli joutunut. Toisen temppelin kaikkein pyhin oli tyhjä ja pimeä paikka. Ainoastaan suurena sovituspäivänä eli Jom Kippurina, jota vietetään juutalaisen kalenterin seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä eli syys- ja lokakuun vaihteen tienoilla, ylimmäinen pappi sai astua tuohon kaikkeinpyhimpään. Myös toisen temppelin aikana ylimmäinen pappi toimi aivan kuin siellä olisi vielä ollut tuo liitonarkku. Hän pirskotti uhrieläinten, yhden sonnin ja yhden pukin, verta kansan kaikkien syntien sovitukseksi kaikkeinpyhimmässä siinä paikassa, jossa liitonarkun olisi tullut sijaita.
Suurena sovituspäivänä lähetettiin autiomaahan myös ns. syntipukki, jonka päälle ylimmäinen pappi oli ensin laskenut molemmat kätensä ja tunnustanut siinä israelilaisten kaikki synnit. Pukki kantoi sitten autiomaahan kansan synnit. Irralleen päästetty pukki olisi saattanut palata synnit mukanaan takaisin leiriin. Siksi sen perään lähetettiin mies, joka työnsi pukin erämaassa rotkoon ja vielä tarvittaessa kivittikin sen kuoliaaksi. Samasta rotkoon työntämisestä ja sen jälkeisestä kivittämisestä oli kysymys Nasaretissa, kun Jeesus ajettiin ulos kaupungista, jotta Hänet voitaisiin syöstä jyrkänteeltä alas. Kaikilta muilta kuin ylimmäiseltä papilta oli ankarasti kielletty tulemasta pyhäkkötelttaan suuren sovituspäivän uhrin toimittamisen aikaan. Ja ylimmäinen pappikaan ei saanut astua kuin kerran vuodessa juuri tuona määrättynä päivänä kaikkein pyhimpään. Jumala oli kuolemanrangaistuksen uhalla kieltänyt astumasta kaikkeinpyhimpään muulloin. Määräyksen painavuutta lisää vielä se, että Mooses sai suuren sovituspäivän viettämisen ohjeet Jumalalta juuri sen tilanteen jälkeen, jossa ensimmäisen ylimmäisen papin Aaronin kaksi poikaa, Naadab ja Abihu, olivat kuolleet. Jumala surmasi heidät, koska he olivat tuoneet Herran eteen väärää tulta. Heillä oli mukanaan vierasta tulta, sellaista, joka oli tehty vastoin Herran käskyä, kun he tulivat suitsuttamaan alttarin edessä. Silloin Herran luota lähtenyt tuli poltti heidät kuoliaaksi Herran edessä. (3Moos. 10:1-2)
Suuren sovituspäivän viettoon liittyi Jeesuksen aikana myös se ainutkertainen hetki vuodessa, jolloin ylimmäinen pappi lausui pelättävän ja suuresti pyhän nimen 'Jahve'. Tuon korkeasti pyhän nimen lausuminen tapahtui ilmeisesti siinä tilanteessa, kun ylipappi siunasi uhraamisen jälkeen esipihalla odottavaa ja uhrin aikana rukoillutta kansaa. Kukaan muu juutalainen ei enää tuota nimeä missään tilanteessa lausunut, vaan Jahven tilalla sanottiin aina ´Adoonaaj eli Herra; tai sitten lausuttiin vain heprean tai aramean kielellä sana 'nimi': hasseem tai semaa´ (the name!). Tarkkaan ottaen ´Adoonaaj tarkoittaa 'minun herrani' kunnioittavassa pitkässä muodossa, jota kutsutaan pausamuodoksi. Samoin kuin suomenkielessä 'minun herrani' voi tarkoittaa sekä yhtä että useampaa herraa, niin myös heprean kielessä. Jumalan kolmiykseys on luettavissa salatusti jo tässä, kuten myös Jumalaa tarkoittavassa sanassa ´Eloohiim, joka on monikkomuoto sanasta ´elooah eli 'jumala'.
Suuri sovituspäivä oli myös määrätty koko kansan paastopäiväksi ja sapatiksi, jolloin kukaan ei saanut työtä tehdä. Jumala sanoi Moosekselle antamassaan suuren sovituspäivän viettämisen käskyssä ilmestyvänsä silloin liitonarkun kannen yläpuolella pilvessä. Ylimmäisen papin tuli polttaa ennen uhriveren pirskotusta suitsuketta, josta nouseva savu peittäisi liitonarkun kansilevyn. Silloin ylimmäinen pappi ei kuolisi uhratessaan eläinten verta Herran valtaistuimen edessä. Tuo liitonarkun kansi oli myös Jumalan maanpäällinen valtaistuin. Jumalan valtaistuin oli taivaassa, mutta samalla tuo valtaistuin oli myös ilmestysmajan - myöhemmin temppelin - kaikkeinpyhimmässä. Jumalan kirkkaus ja pyhyys oli Hänen valtaistuimellaan niin suuri, että ylimmäisen papin - syntisen ihmisen - suojaksi piti saada peittävä savuverho. Lähi-idän maailmasta ja kuninkaan valtaistuimen pelättävyydestä muistamme myös Esterin kirjasta sen, kuinka Persian kuninkaan valtaistuinta ei saanut ilman kuninkaan nimenomaista kutsua lähestyä. Tämä oli kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla. Jopa kuningatar, joka tuli kuninkaan eteen ilman kuninkaan kutsua, saattoi henkensä vaaraan. Jos kuningas ei ottaisikaan kutsutta lähestyvää vastaan, vietäisiin jopa kuningatarkin telotettavaksi - muista valtakunnan vähempiarvoisista puhumattakaan.
Herran suuresti pelättävä ja kuoliaaksi polttava tuli, joka uhkasi kaikkia vastoin Jumalan antamia säädöksiä kaikkein pyhintä lähestyviä, aiheutti myös sen, että ylimmäisen papin vyötärölle sidottiin naru. Narun pää jätettiin pyhäkköteltan ulkopuolelle. Jos ylimmäinen pappi kaikkeinpyhimmässä uhratessaan peloissaan kuolisi, niin kukaan ei voisi mennä häntä sieltä pois hakemaan. Siksi narulla varmistettiin se, että hänet saatettiin vetää pois pyhäkköteltasta ilman, että kenenkään tarvitsisi sisälle astua. Jeesus käyttää tätä esikuvaa sanoessaan, että Hän vetää kuollessaan kaikki luoksensa. (Joh. 12:32) Nyt vain vetosuunta muuttuu. Kuollut ylimmäinen pappi vedettiin ulos kaikkeinpyhimmästä, mutta Jeesus vetää kuollessaan toisetkin luoksensa kaikkeinpyhimpään. Ylimmäisen papin oli myös noudatettava erityisen tarkkoja pukeutumis- ja puhdistautumissäädöksiä kaikkeinpyhimpään astuessaan ja sieltä pois tullessaan. Kaikesta tästä seurasi, että sekä ylimmäinen pappi, muu papisto ja koko kansa suhtautui suureen sovituspäivään ja erityisesti kaikkeinpyhimpään suurella vavistuksella ja kunnioittavalla pelolla.
Kun heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että meillä - tavallisilla kristityillä - on pääsy kaikkeinpyhimpään, niin hän esittää juutalaisesta näkökulmasta jotakin käsittämätöntä. Miten me - syntiset, kuolevaiset ja vajavaiset ihmiset - voisimme lähestyä itseään korkeasti pyhää Majesteettia ja maailmankaikkeuden Herraa? Häntä, jota itse valitun kansan ylimmäinen pappikin suuresti pelkäsi lähestyä? Emmekö palaisi heti jokainen tuhkaksi juuri siihen paikkaan, jos yrittäisimme kaikkeinpyhimpään astua? Eikö meidän syntimme ja vajavuutemme kirkuisi korviavihlovasti ja veisi meidät tuhoon asti täydellisen, pyhän ja puhtaan edessä? Senhän me toki ymmärrämme, että Jeesus Jumalan Poikana ja todellisena ylimmäisenä pappina saattoi astua väliverhon taakse Jumalan valtaistuimen eteen. Mutta että me - niin uskovat juutalaiset kuin jopa me uskovat pakanatkin - saattaisimme sinne astua?
Kyllä, me voimme astua Jumalan valtaistuimen eteen ja säilyä hengissä. Mutta se on mahdollista ainoastaan vain Jeesukseen ristillä vuotaneeseen sovitusvereen ja Hänen ristillä uhrattuun sovituslihaansa kätkeytyneenä. Tarkkaan ottaen kukaan muu kuin Jeesus ei voi Isää lähestyä. Vain Jeesus on kyllin - siis 100 %:n - puhdas, pyhä ja täydellinen. Mutta jokainen, joka uskoo Jumalan Poikaan - Hänen ristiinsä ja ylösnousemukseensa; jokainen, joka on kasteessa liitetty Jeesukseen ja Jeesuksen omana uskon tiellä vaeltaa, on osa Jeesuksen ruumista. Jeesus kätkee omansa viittansa ja lihansa sisään. Niin ulospäin, Isän Jumalan silmiin, ei näy muuta kuin Jeesus. Olen usein käyttänyt sanaa, että meidät 'syntiset salakuljetetaan Jeesuksen sisässä taivaaseen'. Itse emme paljaina ja alastomina voisi kaikkeinpyhimpään astua. Mutta Jeesukseen kasteessa ja uskossa kätkettynä tie on auki aina Jumalan valtaistuimelle asti.
Siksi jokainen Jeesukseen uskova on sanan varsinaisessa ja syvällisessä mielessä pappi. Pappi tarkoittaa sitä, joka lähestyy Jumalaa ja uhraa uhrin, jonka tarkoitus on lepyttää synnin tähden vihastunut Jumala. Uhri voi olla myös kiitosuhri. Meidän uhrimme, Jeesuksen liha ja veri, on ainutkertainen ja lopullinen. Mitään uutta uhria Jumalan vihan lepyttämiseksi ei enää tarvita eikä sellaista voi ollakaan. Olipa kristitty siksi mies tai nainen, aikuinen tai lapsi, tyhmä tai viisas, vammainen tai terve, vapaa tai orja, seurakunnan paimen tai rivijäsen, niin yhtäkaikki jokainen Jeesukseen kastettu ja Häneen uskova on pappi. Jokainen voi Jeesuksen ristillä antaman uhrin turvin lähestyä Kaikkivaltiasta Jumalaa. Jokainen voi tuoda huultensa kiitosuhrin Jeesuksen nimessä ja veressä Isän eteen.
Jokaisella kristityllä on sama oikeus lähestyä Jumalaa ja kaikkeinpyhintä, kuin mikä oli Vanhan liiton aikana vain ja ainoastaan ylimmäisellä papilla kerran vuodessa suurena sovituspäivänä. Jokaisella meillä on oikeus lausua myös Jumalan pelastava nimi 'Jeesus'. Ja tähän Jumalan lähestymiseen ja nimen lausumiseen meillä on oikeus jokaisena elämämme päivänä. - Ei siis ihme, että epäuskon vallassa elävät juutalaiset; ne joiden silmillä on peite Raamattua luettaessa, niin että he eivät sieltä näe pelastajaa Jeesusta, pitävät kristittyjä kirottuina jumalanpilkkaajina. Onhan tämä oppi yksittäisen uskovan oikeudesta lähestyä suoraan Jeesuksen veren turvin Jumalaa vallankumouksellinen. Se räjäyttää Vanhan liiton uhrikultin kokonaan taivaan tuuliin; ei tarvita enää mitään lampaiden, mullien ja pukkien verta, koska meillä on Jumalan Pojan veri kaikkien syntiemme sovitukseksi.
Alussa lukemani Heprealaiskirjeen kohta jatkuu seuraavasti: "Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat. Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana. Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä! Mehän tunnemme hänet, joka on sanonut: - Minun on kosto, minä olen maksava, sekä myös: - Herra on tuomitseva kansansa. On kauheaa joutua elävän Jumalan käsiin." (KR 1992 Hepr. 10:19-31)
Sitten vielä luvun kymmenen kaksi viimeistä jaetta: "'mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen.' Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi." (KR 1938 Hepr. 10:38-39)
Past. Juha Muukkonen, Thurevikinkatu 8D22,
95420 Tornio puh. 050 359 6939,
s-posti: juha.muukkonen@netti.fi
Päivitetty 15.05.2007