KASTE, PERISYNTI JA PYHÄ HENKI
Kristillinen kaste on tietyllä tavalla uskonopin ja -elämän huippukivi eli holvin sitova kulmakivi. Se, millaisista kivistä oppirakennelman eli uskon perustus on tehty, vaikuttaa ratkaisevasti käsitykseen ja ymmärrykseen kristillisestä kasteesta. Eri kasteoppien taustalla on erityisesti ihmiskäsitys eli kysymys siitä, millaisena ihminen syntyy maailmaan. Jos emme löydä tässä kysymyksessä yhteisymmärrystä Jumalan sanan äärellä, niin turhaa on yrittää löytää yhteisymmärrystä kasteestakaan. Samalla tuo kulmakivi-sana tarkoittaa myös rakennuksen ensimmäistä peruskiveä, jonka varaan kaikki muut kivet asetetaan. Kaste on Raamatun ja sitä oikein opettavan luterilaisen tunnustuksen mukaisen uskon peruskivi, jonka varaan kaikki muu kristillinen usko ja elämä rakentuu.
1. MILLAISENA IHMINEN SYNTYY MAAILMAAN?
Aadam oli luotaessa Jumalan kaltainen (1Moos. 1:26, 5:1), mutta langenneelle Aadamille syntynyt poika ei enää sitä ollut, vaan oli vain syntisen ja langenneen Aadamin kuva ja kaltainen (1Moos. 5:3). Lankeemuksen jälkeen kaikki miehestä ja naisesta syntyneet ihmiset ovat olleet syntisiä, ts. äidin kohdussa sikiämisestään asti Jumalasta erossa ja hengellisesti kuolleita. Ps. 51:7: "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun."
Ps. 58:4: "Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä." Jes. 48:8: "Et ole niistä kuullut, et tiennyt, koskaan ne eivät ole korviisi kantautuneet. Minä tiesin, että sinä olet uskoton, "luopio kohdusta alkaen", siinä nimesi."
Room. 5:12, 15-19: "Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. . 15. Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi. 16. Tätä lahjaa ei voi edes verrata yhden ihmisen synnin seurauksiin, sillä yhden ihmisen teon seurauksena oli kadotustuomio, mutta Jumalan armosta kaikkien rikkomusten seuraukseksi tulikin vapauttava tuomio. 17. Yhden ihmisen rikkomus aiheutti sen, että kuolema pääsi hallitsemaan tämän yhden vuoksi. Paljon ennemmin tulevat ne, jotka saavat omakseen vanhurskauden ylenpalttisen armon ja lahjan, elämään ja hallitsemaan yhden ainoan ansiosta, Jeesuksen Kristuksen. 18. Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän. 19. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita."
1Kor. 15:22: "Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi." Gal. 3:22: "Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin vankilaan sitä varten, että se, mitä on luvattu, annettaisiin niille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen."
Äitinsä kohdussa kasvavat ihmistaimet ja vastasyntyneet vauvatkin ovat vastaansanomattomasti syntisiä, erossa Jumalasta ja siksi luonnostaan kadotettuja. Tämän todistaa se, että he myös fyysisesti kuolevat. Synnitön ei kuole.
Room. 6:23: "Synnin palkka on kuolema." Jos pienet lapset olisivat synnittömiä ja puhtaita, niin kuolemalla ei olisi heihin mitään valtaa.
Jokainen ihminen tekee syntiä, koska jokainen ihminen on syntynyt syntisenä maailmaan. Ihminen ei siis ole siksi syntinen, että hän tekee syntiä. Syy ja seuraussuhteet kulkevat toiseen suuntaan: ihminen tekee syntiä, koska hän on syntinen. Orjantappuraa ei tee orjantappuraksi se, että siinä on piikkejä. Jos jostain orjantappurasta olisi syystä tai toisesta piikit poissa; joku olisi ne esim. katkonut pois, niin se olisi silti orjantappura. Vaan sen sijaan: orjantappura tuottaa piikkejä, koska se on sellainen piikkikasvi. Vaikka joku siis leikkaisi kaikki orjantappuran piikit pois, niin tuo kasvi olisi silti yhä edelleen orjantappura, joka kasvaessaan alkaisi taas tuottaa uusia piikkejä.
Vaikka joku kykenisi tahdollaan ja kilvoituksellaan peittämään ja estämään syntisen sydämensä halun ulospäin näkyviksi pahoiksi teoiksi ja sanoiksi, niin hän olisi silti kadotettu, koska hän sydämessään ja omalta luonnoltaan kuitenkin on omavanhurskas, ylpeä, Jumalan vihollinen ja epäuskoinen. Tekosynnit (ajatukset, sanat ja teot) ovat seurausta ihmisen perinpohjaisesta lihallisesta turmeltuneisuudesta ja luontaisesta, vanhemmilta peritystä hengellisestä kuolemasta eli perisynnistä.
Aadam ja Eeva kuolivat Jumalan sanan mukaan sinä päivänä, kun he söivät hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää (1Moos. 2:17). Tuo kuolema tarkoittaa hengellistä kuolemaa, eroa Jumalasta. Tuo lankeemuksen hetkellä tapahtunut hengellinen kuolema näkyi selvästi esim. siinä, että ihminen lankeemuksensa jälkeen pakeni eli lymysi Herran kasvojen edestä. Fyysistä kuolemaa tuo sana tarkoittaa vain välillisesti, sehän tuli vasta paljon myöhemmin, ei suinkaan samana päivänä. Ruumiin kuolema onkin vain seurausta ihmisen hengellisestä kuolemasta.
1Moos. 6:3: "Herra sanoi: 'Minä en anna elämän hengen asua ihmisessä miten kauan tahansa. Ihminen on lihaa, heikko ja katoavainen. Olkoon siis hänen elinikänsä enintään satakaksikymmentä vuotta.'"
Tämä Aadamilta ja Eevalta perityn synnin todellisuus ja kaiken kattavuus on hengellisesti kuolleelle ihmiselle mahdoton asia ymmärtää ja käsittää. Synnin totaalisuuden voi vain Jumalan Raamatussa antaman ilmoitussanan äärellä uskoa, vaikka järki ei sen tunnustamiseen koskaan taivukaan. Ehkäpä juuri siksi Jumala uhraa niin paljon Raamatussa tilaa ihmisen syntisyyden ja synnin käsittelemiseen.
Edellä mainittujen kohtien lisäksi esim. Mark. 7:20-23: "Ja Jeesus jatkoi: 'Se mikä tulee ihmisestä ulos, se saastuttaa ihmisen. 21 Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, 22 aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. 23 Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.'" Muita kohtia esim. 1Moos. 8:21, 2Moos. 33, Room. 1:18-3:20, Gal. 5:19-21, Ef. 3:2.
Huomaa erityisesti myös seuraavat jakeet, jotka on peräti kolmeen kertaan kirjoitettu Raamatussa: Ps. 14:1-3, Ps. 53:2-4 ja Room. 3:10-12. Jos joku asia on sanasta sanaan toistettu kahteen kertaan VT:ssa ja vielä kerran UT:ssa, niin tuo asia on erityisen painollinen ja tärkeä. Room. 3:10-12, 22-23: "Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. 10 Onhan kirjoitettu: - Ei ole yhtäkään vanhurskasta, 11 ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. 12 Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.  Kaikki ovat samassa asemassa, 23 sillä kaikki ovat tehneet
syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta."
UT:ssa synti ei tarkoita ainoastaan syntisiä tekoja, vaan myös synnin valtakuntaa ja pimeyden valtaa.
Kol. 1:13: "Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan."
1Piet. 2:9: "Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa."
Samoin Johannes Kastajan todistus "Katsokaa, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (Joh. 1:29) kertoo synnin kaiken kattavuudesta, minkä Jeesus nyt tulee yhtä kaiken kattavasti sovittamaan. Kreikankielen yksikkömuoto sanasta synti (hamartian) viittaa nimenomaan synnin juureen, perisyntiin.
2. LAPSI USKON ESIKUVANA
Matt. 18:1-6: "Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: 'Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?' 2 Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen 3 ja sanoi: 'Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. 4 Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. 5 Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. 6 Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.'"
Jeesus siis sanoo: "Joka nöyrtyy lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa." Sitä ennen Hän on vielä sanonut: "Totisesti, ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan." Mikä tekee lapsesta uskon esikuvan? Lapsen fyysisestä syntymästä ei löydy perustetta siihen, miksi Jeesus asettaa lapsen uskon esikuvaksi. Kuten edellä totesimme, lapset - pienimmätkin - ovat syntisiä ja kadotustuomion alaisia. Joudummekin lähestymään lapsen esikuvallisuutta toisesta näkökulmasta.
Lapsi on uskon esikuva sen tähden, että lapsi ei kykene itse valitsemaan ja tekemään omaa elämäänsä koskevia ratkaisuja. Hän on kokonaan toisten tahdonratkaisujen, huolen, rakkauden ja hoidon varassa. Aikuiset sen sijaan niin helposti kuvittelevat voivansa itse valita Jumalan tuntemisen ja Häneen uskomisen. Omasta mielestään viisaat ja ymmärtäväiset kuvittelevat vastoin Jumalan yksiselitteistä ilmoitusta, että heidän elämänsä, hyvinvointinsa ja iankaikkinen pelastuksensa on heidän omassa varassaan. Sydämensä syvyyksissä ylpeä ja itseriittoinen ihminen kuvittelee, että hän voi itse valita Jumalaan uskomisen ja taivaaseen pääsemisen. Kuvittelemme ansaitsevamme omalla ahkeruudellamme, työllämme, vaivannäöllämme, kilvoituksellamme ja valinnoillamme hyvinvoinnin, rikkauden, onnen - ja jopa armon ja iankaikkisen autuuden.
Tosiasiassa meillä ei kuitenkaan olisi mitään hyvää, ei yhtään mitään, jos Jumala ei olisi sitä meille ensin lahjaksi antanut. Se, että minulla on kyky ajatella, puhua ja toimia - että yleensä elän - on kokonaan ja sataprosenttisesti Jumalan lahjaa minulle, ei vähimmässäkään määrin itse ansaittua tai valittua. Aivan yhtä vähän kuin sekään, että uskon Herraani ja Vapahtajaani, syntieni sovittajaan Jeesukseen Kristukseen, on oma valintani tai tahdonratkaisuni.
Joh. 15:16: "Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte."
Kukapa meistä voi rehellisesti sanoa, että olisi omalla viisaudellaan ja ymmärryksellään tajunnut ja käsittänyt Jumalan pelastussuunnitelman? Että ratkaisu elämäni ahdistuksiin ja tulevaan kuolemaan olisi seuraava: Jumala tulee itse alas maanpäälle ja syntyy ihmiseksi neitsyestä. Sitten tuo maailmankaikkeuden Herra kuolee ihmisten tuomitsema, kirottuna ja hylättynä, kapinoivan orjan kauhean ja äärimmäisen tuskallisen rangaistuksen kantavana. Ja kolmen päivän kuluttua tuo ihminen ja Jumala samassa persoonassa nousee ylös kuolleista jne.
Ja lopuksi vielä kaikkein käsittämättömin asia: Tuo Jeesuksen kärsimys Golgatan ristillä tuottaa minullekin - juuri minulle, joka elän kaksi tuhatta vuotta myöhemmin aivan erilaisessa maailmassa ja eri maanosassa kuin Jeesus - tuottaa siis minullekin täydellisen anteeksiantamuksen Jumalan pyhän, kaikkeen syntiin kohdistuvan vihan edessä.
Jos rehellisiä siis olemme, niin miten ihmeessä tuollaiset järjelle käsittämättömät asiat voisivat olla meidän oman ymmärryksemme tavoitettavissa? Miten minä muka voisin itse valita, että tällaiseen veriseen ja häpeällisesti kuolevaan Jumalaan uskon? Jos joku tällaista ihmisymmärryksellä järkeilisi, niin olisi syytä viedä hänet heti siltä istumalta mielentilatutkimukseen ja psyykkiseen hoitoon.
1Kor. 1:21: "Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat." Jumala pelastaa ihmisen siis ihmisjärjen ja ymmärryksen vastaisesti.
Yhtä vähän kuin olen kyennyt itselleni äidin kohdussa elämän antamaan tai tekemään tahdonratkaisuja ja valintoja - nyt päätän syntyä ja elää - yhtä vähän me kykenemme itsellemme antamaan hengellisen elämän, uskonyhteyden Kaikkivaltiaaseen Luojaan ja Herraan Jeesukseen. Tosiasiassa hengellisesti kuollut ihminen ei ymmärrä edes haluta tai tahtoa mitään Jeesuksen tuntemista. Lihallinen ihminen näkee Jeesuksessa vain tuomitun ja hylätyn saarnamiehen. Kuka tuollaista kapinoivan orjan kauhean kuolemanrangaistuksen kokenutta miestä nyt oikeasti haluaisi seurata? Me aikuiset kuitenkin omassa Jumalasta vieraantumisessamme ja ylpeydessämme kuvittelemme, että voisimme oman tahdonvalintamme perusteella Häneen uskoa ja Häntä haluta seurata.
Lapsen kohdalla on sijaan itsestään selvää, että jos joku toinen ei hänestä huolta pidä, niin hän ei selviä. Kristillisen uskon yksi kaikkein tärkeimpiä ja syvimpiä ulottuvuuksia onkin täydellinen riippuvuus toisesta - luottamus johonkin itsensä ulkopuoliseen; lapsen usko. Lapsi on avuton ja voimaton, heikko ja kyvytön. Ja kun tämän ymmärrämme, alamme ymmärtää sitä, miksi lapsi on uskon esikuva. Lapsi ei ole itse valinnut uskoa Jeesukseen, vaan se on annettu hänelle lahjana toisten tahdonvalinnan seurauksena. Samalla tavalla minä - kuten kaikki muutkin Jeesukseen uskovat - olen uskomassa Jeesukseen Jumalan tahdonvalinnan perusteella. Hän on valinnut minut uskomaan, en minä ole omalla tahdollani kyennyt Jeesusta ja Häneen uskomista valitsemaan ja päättämään.
Kun jätän oman elämäni täysin ja kokonaan Jumalan varaan, aivan kuin vastasyntynyt lapsi, joka jää kokonaan vanhempiensa huollon varaan, olen oikeassa Jeesuksen tarkoittamassa ja lahjoittamassa uskossa. Kun en kuvittele minkään oman valintani tai minkään muunkaan minusta itsestäni lähtevän asian olevan autuuteni ja pelastuksen peruste, niin olen oikealla tavalla lapsen kaltainen. Kun vain sataprosenttisen passiivisesti, vailla omia tekoja tai tahdonvalintoja, otan vastaan, hyväksyn kohdalleni Jumalan sanan ja uskon sen; kun luotan ja uskon ainoastaan Jeesuksen ristiin ja ylösnousemukseen, Hänen täydelliseen elämäänsä ja kilvoitteluunsa, niin omistan pelastavan uskon - olen taivaskansalainen. En kuvittele valheellisesti olevani oman elämäni perusteella hurskas ja taivaskelpoinen, en luulottele olevani omassa ymmärryksessäni viisas. Taivaskansalaisena tunnustan, että yksin Jumala on viisas ja ymmärtävä; yksin Hänen sanansa kertoo totuuden; minun sydämeni ja järkeni ovat sen sijaan väärässä.
Psalmissa 131 tämä asia kerrotaan kauniisti: "Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä, eivät minun silmäni ole korskeat, enkä minä tavoittele asioita, jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät. 2. Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa. 3. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja iankaikkisesti."
Taivasten valtakunnan kansalainen saa panna toivonsa ja luottamuksensa yksin Herraan; Hänen sanaansa ja Hänen valintaansa, ei mihinkään omaan, ei mihinkään tämän maailman sisäiseen asiaan. Ja jos niin teemme, saamme tyyntyä kaikesta maailman levottomuudesta kuin kylläinen lapsi äitinsä sylissä. Siinä on Jeesuksen oman rauha kaikkien maailman myrskyjen keskellä.
Saan pastorintyössäni kastaa silloin tällöin vastasyntyneitä vauvoja Jumalan lapsiksi. Juuri tuo sylivauvan kaste kertoo kaikkein voimakkaimmalla tavalla uskon suuren salaisuuden: omassa voimassaan, ymmärryksessään ja viisaudessaan kyvytön, heikko, vähäinen ja syntinen - itsessään hengellisesti kuollut, syntinen ja jumalaton - kelpaa Jumalalle juuri sellaisena. Juuri pienestä avuttomasta hengellisesti saastaisesta ihmisvauvasta tehdään taivaskansalaisista puhtain ja suurin. Sen parempaa ja puhtaampaa kristittyä, varmimmin kohti taivasta kulkevaa Jeesuksen opetuslasta, ei voi ollakaan kuin vastakastettu lapsi. Hän ei ala väitellä, kiistellä ja epäillä Jumalan sanaa, ei yritä tuoda Jumalan eteen mitään omaansa. Hän ei kuvittele itse omalla järjellään ymmärtävänsä yhtään mitään Jumalan suurista pelastusteoista. Hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa vastaan, saada osakseen rakkautta ja hellyyttä. Hän ei kuvittele itse mitään ansaitsevansa, itse vähimmässäkään määrin omalla työllään elämäänsä ylläpitävän.
Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa (18:6): "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
Vähäiset eli pienet lapset (kreik. mikros) uskovat siis Jeesukseen. Joku voi vieläkin ehkä ihmetellä ja epäillä, että miten se pieni vastasyntynyt sylivauva nyt voisi Jeesukseen uskoa. Mutta Jeesukseen uskominen ei ole ihmisen oma valinta, eikä ihmisen järjestä ja ymmärryksestä ole mitään apua uskon syntymiselle - päinvastoin. Tämän uskonsuhteen syntymisen pienen lapsen - jopa vielä äitinsä kohdussa kasvavan lapsen - ja Jeesuksen välille vahvistaa myös Luukkaan evankeliumien kertoma tapaus Jeesuksen äidin Marian ja Johannes Kastajan äidin Elisabetin kohtaamisesta kummankin vielä odottaessa lastaan. Jeesus voi kaikkivaltiudessaan kohdata vielä äitinsä kohdussa olevan vauvan.
Luuk. 1:39-45: "Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. 40 Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. 41 Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. 42 Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: "Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! 43 Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? 44 Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani."
Uskonpuhdistajamme Martti Luther selittää aivan oikein, kun hän sanoo vielä kohdussa olevan Herran Jeesuksen puhuvan tässä Joosefin morsiamen suulla tuon tervehdyksen. Samalla tavallahan Jumala tänäkin päivänä puhuu morsiamen eli kirkkonsa suulla. [Tähän Jeesuksen kirkkoon eivät kuulu Jumalan sanan kieltäjät - ei, vaikka kyseessä olisi itse piispa.] Ja silloin Herran Jeesuksen sanan vaikutuksesta syntyi uskonsuhde Jeesuksen ja Johanneksen välille, josta Johanneksen äiti Elisabet todistaa sanoilla: ". lapsi hypähti ilosta minun kohdussani."
3. MITEN JUMALA UUDESTISYNNYTTÄÄ HENGELLISESTI KUOLLEENA SYNTYNEEN IHMISEN?
Raamatussa ei ole annettu mitään muuta tietä pelastukseen ja taivaaseen pääsemiseen kuin usko Jeesuksen evankeliumiin ja kaste kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Mark. 16:15-16: "Jeesus sanoi heille: 'Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. 16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.'" [Tarkka sananmukainen käännös jakeen 16 alkuosasta (kr. ho pisteusas kai baptistheis sootheesetai) kuuluisi: 'Uskova ja kastettu tullaan pelastamaan'; eli 'Jumala pelastaa sen, joka uskoo ja on kastettu'. Passiivin aoristimuodon 'baptistheis' tarkin käännös on nimenomaan 'kastettu'.]
Helluntaiveljet opettavat aivan oikein sanoessaan, että ensin tulee usko ja sitten kaste. Kastetta ennen tulee kasteopetus - tai kasteen jälkeen, niin kuin Jeesus sanoo kaste- ja lähetyskäskyssä.
Matt. 28:19-20: "Jeesus puhui heille: 'Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.'"
Opetuslapseksi tekeminen eli opetuslapseuttaminen (kreik. matheeteuoo) esiintyy UT:ssa vain kolmessa kohdassa tämän lisäksi (Matt. 13:52, 27:57 ja Apt. 14:21). Kaikissa kohdissa merkitys on eri kuin pelkkä opettaminen; kysymys on johonkin joukkoon liittämisestä ja seuraajaksi tekemisestä. Kansaan kuuluvat yksiselitteisesti myös lapset. Tämä näkyy myös siinä, että UT:ssa kerrotaan koko perhekuntien saaneen kasteen, ei ainoastaan aikuisten. Apt. 16:15, 1Kor. 1:16.
Jokaisen ihmisen, vauvankin, täytyy tulla uskoon ja uudestisyntyä, jotta hän pääsisi taivaaseen. Joh. 3:5-7: "Jeesus vastasi: 'Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. 6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. 7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.'"
Jumala vaikuttaa tuon ihmeellisen uuden hengellisen luomisen (uudestisyntymisen) uutta luovan sanansa kautta. Jumalan sana vaikuttaa lapsessa uskon. Ennen kastetta kastettavalle lapselle julistetaan Jumalan sanaa ja pelastavaa evankeliumia. Oikeat kristityt vanhemmat, isovanhemmat ja kummit sekä kastepastori rukoilevat hartaasti kastettavan puolesta sekä ennen kastetilaisuutta että sen aikana. Heidän rukouksensa on, että tämä lapsi saisi ottaa vastaan kaikki Jumalan pelastavat lahjat sanassa ja kastevedessä.
Kastevedessä ja sen kautta vaikuttavana Jumalan sana myös uudestisynnyttää hänet. Jumala synnyttää sanallaan uskon ja sakramenttinsa kautta antaa lahjaksi uuden elämän. Ihminen on uskon syntymisessä vain vastaanottavassa asemassa, tekemisen kohteena eli objektina. Jumala vaikuttaa sanallaan ja sakramentillaan uskon myös vastasyntyneessä lapsessa.
Tarkkaan ottaen uudestikastajat eli ns. uskovaisten kasteen/aikuiskasteen kannattajat ovat siinä oikeassa, että ketään ei saa kastaa, jos hän ei usko Jeesukseen. Vauvaakaan ei saa kastaa, jos hän ei usko Jeesukseen. Jo edellä huomasimme, miten pienetkin ihmistaimet Raamatun todistuksen mukaan uskovat Jeesukseen Jumalan sanan kuultuaan. Tuo vauvan kuuleminen - yhtä lailla kuin syvimmiltään aikuisenkin kuuleminen - on ymmärrettävä nimenomaan hengelliseksi kuulemiseksi, joka ei ole sidottu järjen ja sielullisen ymmärtämisen tasoon. Lasarus kuuli kuolleena (mätänevillä korvillaan ja aivoillaan!?) Jeesuksen sanan: "Lasarus, tule ulos!" (Joh. 11:43) Samoin Jeesus sanoo: "Totisesti, totisesti: tulee aika - ja se on jo nyt - jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää." (Joh. 5:25)
Room. 10:17: "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana." Uskon synnyttävä Kristuksen sana on sitä, että Pyhä Henki saa viedä julistetun sanan korvista sydämeen. Ihminen ei voi itse vaikuttaa tätä, vaan sen tekee yksin ja ainoastaan Jumala meille käsittämättömän armonvalintansa perusteella. Kaksi syntistä ja hengellisesti kuollutta ihmistä kuulee Jumalan sanan julistusta. Toinen tulee herätetyksi ja alkaa uskoa Jeesukseen, toinen jää paatumukseensa ja matkalle kohti helvettiä. Uskon lahjan saanut ei ole yhtään parempi tai hurskaampi, ei itse voinut tehdä yhtään mitään herätäkseen kuoleman tilasta elämään. Sen vaikutti yksin Jumala.
Evankeliumin julistaminen uskosta osattomille eli hengellisesti kuolleille on samanlaista, kuin menisi hautausmaalle puhumaan vainajille: "Nouskaa ylös! Työt odottavat. Mitä te siellä vielä makaatte ja aikaa kulutatte! Nyt äkkiä liikkeelle ja toimimaan!" Ei tällä puheella ole mitään vaikutusta, jos Jumala itse ei noita sanoja puhu ja anna kuolleille korvat kuulla. Ei myöskään parannussaarnalla ja evankeliumin julistamisella ole mitään vaikutusta, jos Jumalan Pyhä Henki ei itse vaikuta hengellisesti kuolleissa kuulemista ja uskoa.
Yhtä vähän kuin ihminen ymmärtää, tahtoo tai voi vaikuttaa tietoisesti omaan fyysiseen syntymäänsä, hän kykenee vaikuttamaan myöskään hengelliseen syntymäänsä. Sekä lihallinen että hengellinen elämä annetaan kumpikin toisten tahdosta ilman synnytettävän omia tahdonratkaisuja. Siksi se, joka haluaa uskoa Jeesukseen - Herra suokoon, että niitä olisi monia! - tuo julki vain sen, että Jumala on häntä sanallaan kutsunut ja herätellyt. Tuo Jeesusta elämäänsä haluava ihminen on itsessään aivan yhtä kurja ja syntinen kuin sekin, joka jää epäuskoon ja kulkee kohti kadotusta. Jeesukseen uskominen on ihmisjärjelle käsittämätön ja ymmärtämätön Jumalan suorittama armonvalinta.
Kirkkomme Tunnustuskirjoihin kuuluvassa Martti Lutherin kasteen toimittamisen kaavassa näkyy erityisen kirkkaasti se, että lapsi ottaa Jumalan sanan kohdatessa sen vastaan ja uskoo sen. Seuraavassa ote tuosta Lutherin kastekaavasta, jota myös nykyiset kirkkomme kastekaavat seuraavat - tosin osittain hyvin hämärästi ja laimeasti.
Tunnustuskirjat 1990, s. 323: Sen jälkeen lapsi viedään kastealtaan ääreen ja pappi lausuu: "Herra varjelkoon sinun tulosi ja lähtösi nyt ja iankaikkisesti." (Ps. 121:8) Sen jälkeen pappi antaa lapsen kummiensa suulla sanoutua irti Perkeleestä näin: "(Nimi), luovutko Perkeleestä?" "Luovun." "Luovutko kaikista hänen teoistaan?" "Luovun." "Luovutko kaikesta hänen petoksestaan?" "Luovun."
Sen jälkeen pappi kysyy: "Uskotko Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan?" "Uskon." "Uskotko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka syntyi ja kärsi kuoleman?" "Uskon." "Uskotko Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteisön, syntien anteeksiantamuksen, lihan ylösnousemuksen ja iankaikkisen, kuolemanjälkeisen elämän?'" "Uskon." "Tahdotko, että sinut kastetaan?" "Tahdon."
Silloin pappi ottaa lapsen, kastaa hänet kastealtaaseen ja lausuu: "Niin minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Sitten kummit ottavat lapsen vastaan ja pappi lausuu, pukien samalla lasta kastepaitaan: "Kaikkivaltias Jumala, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä, joka on sinut uudesti synnyttänyt veden ja Pyhän Hengen kautta ja antanut sinulle kaikki syntisi anteeksi, vahvistakoon nyt sinua armollaan iankaikkiseen elämään. Aamen. Rauha sinulle." "Aamen."4. KASTE ON JUMALAN TEKO JA ARMONVÄLINE
Kaste on Jumalan teko, ja siksi UT:ssa kastaa verbi (kreik. baptidzoo) on säännöllisesti passiivissa, kun kerrotaan jonkun tulleen kastetuksi. Kyseessä on ns. jumalallinen passiivi (lat. passivum divinum), joka kertoo varsinaiseksi tekijäksi eli kastajaksi itse Jumalan. UT:ssa on paljon esimerkkejä tällaisista jumalallisista passiiveista. Korostus on silloin siinä, että ihminen tulee Jumalan kastamaksi; ei siinä, että ihminen itse päättäisi mennä kasteelle. Kaste on Jumalan teko, jolla Hän kohdistaa Jeesuksen tuottaman sovituksen ja pelastuksen juuri tietylle nimeltä mainittavalle ihmiselle.
Kasteessa hengellisenä toimijana on Jumala, ei ihminen. Kaste on ensisijaisesti evankeliumia, sellaista, mikä tulee kokonaan ihmisen ulkopuolelta, kokonaan ja täysin Jumalan armosta ja Hänen valintansa perusteella. Kaste on lupaus, ei vaatimus tai käsky. Kasteessa Jumala antaa meille, emme me Jumalalle. Kastetta toki tulee seurata pyhitys eli jokapäiväinen uskon kilvoittelu, parannus ja oman lihanmielen pois paneminen. Mutta pyhitys tässä suppeassa merkityksessä ei koskaan tule täydelliseksi tässä ajassa, eikä se ole pelastuksen peruste, vaan seuraus Jumalan lapseksi pääsemisestä.
Apt. 2:38 (suora käännös kreikasta): "Muuttakaa mielenne ja tulkoon jokainen teistä kastetuksi Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi ja teille annetaan Pyhän Hengen lahja."
Ananias sanoi Paavalille (Apt. 22:16): "Nouse, tule kastetuksi ja pestyksi synneistäsi."
Kaste kuuluu olennaisena osana ihmisen pelastukseen, ja se mainitaan samassa joukossa kuin Herra itse.
Ef. 4:4-6: "On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. 5 Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! 6 Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa."
Kaste mainitaan sellaisessa yhteydessä, että se ei selvästikään ole mikään ihmisen teko tai pelkkä tunnustautumisen väline; kaste on Jumalan armonväline, jonka kautta Hän liittää jäseniä Poikansa seurakuntaruumiiseen. Sen enempää usko kuin kastekaan ei ole peräisin ihmiseltä, vaan se on sulaa armoa ja lahjaa Kirkkauden Isältä.
Apostoli Pietari kirjoittaa Nooan kanssa tehtyyn liittoon (1Moos. 9:8-17) viitaten seuraavasti (1Piet. 3:21-22): "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, 22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat."
Kaste pelastaa, koska siinä päästään osallisiksi uudesta liitosta, jonka Kristus on solminut. Pietari kirjoittaa, että Nooa pelastui veden kautta. Nooan pelasti kuitenkin aikanaan tarkkaan ottaen arkki, joka kellui veden varassa. Samalla tavoin on ymmärrettävä meidät pelastava kaste; kasteen pelastava voima tulee Uuden liiton pelastusarkista, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Kastetta ja pelastusta, kastetta ja Jeesusta, kastetta ja Jumalan sanaa, kastetta ja Pyhää Henkeä, kastetta ja uudestisyntymistä sen enempää kuin Jeesusta ja Jumalan sanaakaan ei saa erottaa toisistaan. Kaikki toimivat yksiselitteisesti yhdessä meidän pelastuksemme.
Kaste on uudestisyntymisen pesu. Tit. 3:4-7: "Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, 5 hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti [kr. dia loytroy paliggenesias, uudestisyntymisen pesun] ja Pyhä Henki uudisti meidät. 6 Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, 7 jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme."
Kaste ei lepää ihmisen uskon varassa; kaste on oikea Jumalan pelastusteko silloinkin, kun ihminen sen omassa epäuskossaan torjuu. Ihminen voi hylätä kasteessa lahjaksi saamansa uuden elämän ja taivaspaikan aivan samoin kuin ihminen voi näännyttää itsensä nälkään tai muuten riistää itseltään fyysisen elämän. Mutta Jumalan puolelta ovea pelastukseen ei kastetulta suljeta. Jokaisella kastetulla on aina oikeus tämän elämän aikana palata kasteen armoon eli kaikkien syntiensä täyden anteeksisaamisen uskomiseen Jeesuksen ristin tähden. Asia erikseen on sitten se, että sen enempää kastettu kuin kastamatonkaan ei voi siirtää parannuksen tekoa eli kääntymistä Jumalan puoleen huomiseksi. Huomista päivää ei saata koskaan tulla.
Jumala on asettanut aistein kosketettavat, tunnettavat, haistettavat, maistettavat ja kuultavat sakramentit, kasteen ja ehtoollisen, erityisesti myös siksi, että meillä olisi jotakin, mistä tarttua kiinni epäilysten ja kiusausten kohdatessa. Jumalan valtakunta kulkee pitkin maanpintaa, lähellä ihmisiä, ei jossakin kaukana sfääreissä, filosofioissa ja aatteissa. Ei; vaan tässä ja nyt. Jeesus otti lihassa eläessään lapset syliinsä ja siunasi heitä; kasteessa Jumala ottaa meidät syliinsä, ei vain sanojen, vaan myös aineen kautta.
Kaste on meidän ulkopuoleltamme tuleva Jumalan armovalinta. Mitä lähempänä Jumalaa olemme, sitä vähemmän voimme tuoda Herran eteen mitään oman lihamme läpi käynyttä; emme edes hurskasta rukousta, lähetys- tai evankelioimistyötä tai lähimmäistemme auttamista. Kaikkeen tähän sekoittuu myös oma syntisyytemme - vähintäänkin omavanhurskaus - ja siksi tarvitsemme täysin oman tahtomme ja elämämme ulkopuolista pelastuksen perustetta. Miksi juuri minä, syntisistä suurin, saisin pelastuksen ja taivaan? Siksi koska minut on kastettu, ja siinä Jumala lahjoitti minulle kaiken, mitä pelastukseen tarvitaan! Synninhädässä oleva voi tarttua tähän kasteen armoon uskon kautta, kun kaikki muu rapistuu ja sortuu maahan pyhän ja vanhurskaan Jumalan edessä.
Kastetta ja sen vaikutusta ei voi ymmärtää järjellä, niin kuin ei Jumalaa ja Hänen pelastustekojaan voi ihmisen oman ymmärryksen kautta tavoittaa. Kasteen kautta tapahtuvan Jumalan pelastusteon todeksi tulemisen juuri minun kohdalleni voi ottaa vain uskolla vastaan, luottaen siihen, että Raamatun todistus on oikea.
Kristillinen kaste on Jumalan sanan mukaan siis uudestisyntymisen, Pyhän Hengen saamisen ja synneistä puhtaaksi pesemisen paikka (Apt. 2:38, 22:16, Tiit. 3:5). Kastetta edeltävä usko syntyy Jumalan sanan kuulemisesta. Uskon synnyttävä Jumalan sanan kuuleminen on mahdollista vain silloin, kun Kristus itse uutta luovan ylösnousemussanansa kautta sen synnyttää (Room. 10:17). Se, miten Jumala vaikuttaa uskomisen lapsessa sanansa kautta, on esikuva myös siitä, miten Herra on meissä aikuisissa uskon vaikuttanut. Kasteessa Jumala antaa pelastuksen lahjaksi ilman vähintäkään ihmisen omaa ansiota. Lapsikaste kertoo vahvasti pelastuksen lahjaluonteesta, Jumalan armovalinnasta. Kastetun vauvan usko ei potki Jumalaa vastaan, niin kuin me oman ymmärryksemme, viisautemme ja tietomme varassa elävät aikuiset niin helposti teemme. Lapsikasteessa tulee todeksi kaikkein kirkkaimmin esille se, että me emme valitse Jeesusta, vaan Hän valitsee meidät.
Kristillinen kaste on myös adoptio eli lapseksi ottaminen. Ihmisten keskellä voidaan ottaa jonkun toisen siittämä ja synnyttämä lapsi omaksi lapseksi, jolla on oikeus adoptiovanhempiensa nimeen, perheenjäsenyyteen, huoltoon ja perintöön. Kasteessa Jumala adoptoi meidät omiksi lapsikseen, jotka saamme käyttää Luojasta nimeä 'Isä' tai 'Isi', saamme maallisen ja taivaallisen huollon ja hoivan, saamme oikeuden Luojamme iankaikkiseen perintöosaan. Niin kuin ei esimerkiksi lastenkodissa oleva vauva tai pieni lapsi voi itse valita sitä, kuka hänet adoptoi, niin ei myöskään ihminen pysty itse millään tavalla vaikuttamaan siihen, ottaako Jumala hänet lapsekseen vai ei. Jos ottaa, niin se on Jumalan valinta, ei ihmisen. Ei ihminen pysty itse päättämään sitä, kenen lapseksi hän syntyy tai kenen omaksi hänet on lapsena adoptoitu.
Jumalan Sana liittyneenä eli yhdistyneenä aineeseen, materiaan on järjelle käsittämätön asia. Jeesus itse tuli kuitenkin lihaan ikuisena ja äärettömänä Jumalan Sanana. Samasta ihmeestä ja paradoksista, mahdottomuudesta ja 'järjettömyydestä' - ääretön mahtuu äärelliseen - on kysymys myös kasteessa ja ehtoollisessa. Kastetta ja sen vaikutusta ei voi ymmärtää järjellä, niin kuin ei Jumalaa ja Hänen pelastustekojaan voi ihmisen oman ymmärryksen kautta tavoittaa. Kasteen kautta tapahtuvan Jumalan pelastusteon todeksi tulemisen juuri minun kohdalleni voi ottaa vain uskolla vastaan, luottaen siihen, että Raamatun todistus on oikea.
5. KASTE KRISTUKSEN KUOLEMAAN JA YLÖSNOUSEMUKSEEN LIITTÄMISENÄ
Room. 6:2-11, Kol. 2:11-13. 6. KASTETUN LUOPUMINEN USKOSTA JA PALUU TAKAISIN ARMOON
Mutta entäpä jos kastettu ei saakaan hengellistä ravintoa? Elääkö vastasyntynyt lapsi ilman maitoa ja ravintoa, ilman hoitoa ja hoivaa? Ei toki, ilman ravintoa ja hoitoa lapsi kuihtuu ja kuolee. Samoin käy myös kasteessa hengellisesti uudestisynnytetylle, jos hän ei saa hengellistä ravintoa. Jos kastettu ei kuule Jumalan sanaa eikä häntä opeteta rukoilemaan sekä uskomaan ja elämään kasteensa mukaisesti kristillisen seurakunnan keskellä, niin kastettu kuihtuu ja kuolee. Kasteeseen tulee liittyä myös opetuslapseksi tekemisen toinen puoli: kaiken sen opettaminen, minkä Jeesus on meille käskenyt. Ilman Jumalan sanan ravintoa kastetusta tulee pian luopio, joka on pelastuksesta aivan yhtä osaton kuin jumalattomin pakana.
Kastettu voi kuitenkin palata takaisin armoliittoon. Jumala voi herättää hänet sanallaan jälleen elämään, kuten Hän esikuvallisesti teki Lasarukselle. Siksi tarvitsemme sisälähetystyötä ja Jumalasta eroon joutuneiden kastettujen uudelleen evankeliointia aivan yhtä paljon kuin pakanalähetystä. Mutta Lasaruksen syntymäpäivänä pysyi hänen alkuperäinen syntymisensä päivä äidin kohdusta, ei kuolleista herättämisen päivä. Myöskään kastetun palauttaminen hengelliseen elämään ei häntä uudestisynnytä, vaan palauttaa hänet kuoleman tilasta alkuperäiseen uudestisyntymiseen ja armoliittoon. Tätä kasteen armoon palaamista me tarvitsemme jokainen joka päivä.
Lasaruksen ohella toinen vahvimpia kastetun, mutta myöhemmin maailmassa ilman uskoa elävän ja sieltä takaisin uskoon palaavan ihmisen kuvauksia on Luukkaan evankeliumin 15. luvun vertaukset eksyneestä lampaasta, kadonneesta hopearahasta sekä tuhlaajapojasta. Erityisesti tuhlaajapojan isän kahteen kertaan lausuttu sana pojan palattua takaisin kotiin kertoo kasteen armoliittoon palaamisesta; paluusta takaisin oikeaan ja alkuperäiseen isän kotiin, johon on synnytty: "Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt!" (Luuk. 15:24, 32) Kastettu, joka on luopunut uskosta, tarvitsee uudelleen uskomista, ei uudelleen kastamista.
Jeesus puhuu Luukkaan evankeliumin luvun 15 toisessa vertauksessaan kadonneesta hopearahasta. Kun Jeesus sanoo rahoja olleen alun perin kymmenen, niin hän viittaa naisten käyttämään juhlakoruun, jossa rahat oli liitetty toisiinsa otsa- tai kaulakoruksi. Tällaista korua varten oli säästetty kauan, ja sitten hääjuhlassa morsian sen ensimmäistä kertaa päälleen puki. Korun arvo oli suuri. Jokainen raha tällaisesta korusta oli omistajalleen arvokas. Hopearaha on jo sinällään työmiehen päivän palkka. Tuollaiseen vihkisormukseen verrattavaan koruun liitettynä sen arvo oli tietysti vielä verrattomasti suurempi. Koko korusta tuli käyttökelvoton, jos yksi sen rahoista puuttui.
Jos esim. kadonneen lampaan kohdalla mietimme katoamisen omaehtoisuutta, tahallisuutta, niin rahan kohdalla asiaa ei tarvitse kauan mietiskellä. Kolikko on passiivinen, vastustelematon kaikissa vaiheissaan; niin silloin, kun se liitettiin kantajansa hääkalleuteen, kuin silloinkin, kun se putosi erilleen lattian koloon, pimeyteen ja kadoksiin. Myöskään oman löytymisensä eteen se ei voi tehdä mitään; tuskin se tietää edes olevansa kadoksissa.
Kadonnut hopearaha puhuu Jumalan omaksi kasteessa otetusta lapsesta, joka ei koskaan saanut edes mahdollisuutta pysyä osana Herran maanpäällistä ruumista, Jeesukseen uskovien seurakuntaa. Lapselle ei koskaan opetettu Jumalan tietä; Hänen käskyjään ja Jeesuksen ristinpuulla osoittamaa rakkautta vajavaista ihmistä kohtaan. Ilman hengellistä ruokaa ja juomaa; se on Raamatun sanaa, rukousta, ehtoollista ja seurakuntayhteyttä, kastettu lapsi hengellisesti kuolee. Mistään varsinaisesta eksymisestä laumasta ei voi hänen kohdallaan puhua, ei häntä oltu koskaan opetettu paimenta seuraamaankaan. Mutta yhtäkaikki, samalla tavoin rahakin on pois paikaltaan joutuneena kadotettu, omistajalleen hyödytön, kuin erämaassa yksin oleva lammas.
Jeesuksen aikana talot olivat pieniä, ikkunattomia tai hyvin pieni-ikkunaisia huoneita. Maalattiat oli peitetty kuivatulla kaislalla. Tavarat olivat enimmäkseen lattialla. Jos tällaisen talon lattialle tippuu kolikko, on sen etsiminen työlästä puuhaa. Maalattian koloihin ja epätasaisuuksiin voi hämärässä tavaroiden ja kuivatun kaislan keskellä hävitä vaikka mitä. Mutta nainen on sitkeä; koruhan on hänelle arvokas, ja jatkaa etsimistään kunnes löytää. Sytyttäen lampun hän maan ja kaislojen tomua luudalla lakaisten, välillä esineitä tieltä pois siirrellen, käy koko huoneen läpi. Lamppu tarkoittaa Pyhää Henkeä, lakaiseva luuta Jumalan sanaa.
Jeesus ei välitä vaaroista, vaivoista tai kärsimyksistä tiellä, jolla hän tahtoo etsiä kadonneen lampaan kantaakseen sen takaisin laumaan. Jeesus etsii visusti löytääkseen kadonneen rahan ja liittääkseen sen taas arvopaikalleen. Hänelle jokainen meistä on monin verroin arvokkaampi kuin kuolleesta metallista tehty raha tai koru omistajalleen; arvokkaampi, kuin yhdellekään paimenelle yksikään lammas.
On sanottu, että jonkin asian arvo on siitä maksettu hinta. Ihminen kohtelee eri tavoin sentin maksanutta paperinpalaa kuin miljoonilla euroilla huutokaupasta ostettua maailmankuulun taitelijan taulua. Jos paperinpalaa uhkaa likaantuminen tai repeytyminen, niin sitä tuskin jaksetaan paljoakaan varjella. Se joutaa roskakoriin. Jos sen sijaan arvokas taulu on uhattuna tai peräti katoaa, ryhdytään juoksujalkaa toimiin ja hätä on suuri.
Minusta ja sinusta on maksettu kallis hinta, äärettömän kallis hinta. Niin suuri hinta, että sillä voisi ostaa omakseen koko luodun maailmankaikkeuden tähtisumuineen ja linnunratoineen, eikä se rahavuori siitä kaupasta vielä niin paljon hupenisi, että sen vähenemistä voisi edes havaita. Jeesuksen veri, Isän ja Pojan täydellisen rakkaussuhteen katkaiseminen Golgatan ristillä, oli niin suuri lunnasmaksu, että sen rinnalla kaikki muu on mitätöntä. Niin suuren hinnan Jumala on maksanut jokaisesta ihmisestä. Minusta. Ja sinusta.7. KASTEESEEN LIITTYVIÄ HARHAOPPEJA
1. Lain hylkääminen. Esimerkiksi kansankirkkomme opetus ja erityisesti käytäntö erottavat suuressa määrin kasteen muusta kristillisestä elämästä ja jokapäiväisestä parannuksesta ja kilvoittelusta. Seurauksena on lavean tien kulkeminen, joka johtaa kadotukseen. Jos kastettu luopuu uskosta, niin hän joutuu samaan paikkaan kuin jumalattomat ja Perkeleet.
2. Evankeliumin hylkääminen. Monet herätysliikkeet kirkon ulkopuolella ja osittain kirkon sisälläkin ohittavat tämän objektiivisen tosiasian, kasteen, jonka varassa pelastuksemme lepää. Kun pelastuksen edellytykseksi asetetaan esimerkiksi ns. oma uskoontulo, niin ihminen jää lopulta epävarmuuden tilaan. Oliko uskonratkaisuni sittenkään niin puhdas ja vailla omia itsekkäitä motiiveja? Varma taivastoivo lepääkin Jumalan valinnassa ja tuon valinnan konkreettisessa osoituksessa ja sinetissä, kasteessa, joka liittää juuri minut Jeesuksen ruumiin jäsenyyteen.
Mitä siitä siis seuraa, jos uskossa ja opetuksessa luovutaan kasteen armosta? Jumala lahjoittaa oman valintansa perusteella ihmiselle kasteen kautta kaiken, mitä pelastukseen tarvitaan. Ihminen pelastuu yksin, vain ja ainoastaan uskon kautta Jeesukseen. Tämä pelastava usko ja uusi elämä osoitetaan, kohdistetaan ja annetaan ihmiselle lahjaksi juuri kasteen kautta. Pelastava usko ei ole pelkästään historiallisten asioiden tietämistä ja totena pitämistä - sehän on jumalattomilla ja Perkeileilläkin - vaan myös luottamusta ja turvautumista omalla kohdalla noiden tosiasioiden vaikutukseen, jotka ovat syntien anteeksiantamus ja pelästyneen omantunnon rauhoittaminen Jeesuksen sijaisuhrin tähden.
Se, joka kieltää kasteessa tapahtuvan Jumalan armovalinnan ja uudestisyntymisen, astuu Herran varpaille. Ei Jumala anna kunniaansa toisille. Ei kukaan voi sanoa olleensa millään tavalla myötävaikuttamassa siihen, että hän on uudestisyntynyt ja pelastunut. Se on puhdasta Jumalan työtä, jonka Hän kohdistaa ihmiseen armovälineidensä: Raamatun sanan, kasteen ja ehtoollisen kautta. Tätä sanan saarnaa ja sakramenttien hoitamista varten Hän on asettanut saarna- eli paimenviran, jonka hoitamisen hän on osoittanut seurakunnan tähän tehtävään erottamille miehille. Kun Jeesus huutaa Golgatan ristillä: 'Se on täytetty', niin silloin tulivat tehdyksi jo kaikki hyvät työt, mitä taivaaseen pääsemiseksi tarvitaan ja kärsityksi täydellinen rangaistus, mitä helvetistä pääsemiseksi tarvitaan.
Jos joku alkaa lisätä tähän Jeesuksen täytettyyn työhön jotain omia tekoja, kääntymystä, katumusta, uskoontuloa tai muita ihmisestä itsestään nousevia asioita, niin hän tulee samalla ilmoittaneeksi, että Jeesuksen risti ei sittenkään yksin ollut riittävä peruste ihmisen pääsemiseksi taivaaseen. Tällaisessa opissa kavennetaan Jumalan kunniaa ja asetetaan tilalle syvimmiltään kuitenkin saastaisia ihmistekoja. Eihän Jumala tällaista hyväksy. Hänelle kelpaa vain täydellinen, puhdas ja synnitön. Sellainen on yksin Herra Jeesus Kristus. Siksi pelastuksen peruste on yksin Jeesus, ei mikään muu. Ja puhtaimmillaan tämä Jeesus annetaan ihmiselle lahjaksi kasteessa ja ehtoollisessa. Sama evankeliumi ja pelastus on niin Jumalan sanassa kuin myös sakramenteissa.
Yhteinen ehtoollinen edellyttää yksimielisyyttä tässä kasteen evankeliumin opissa ja sakramenttien toimittamisessa. Jos joku julkisesti opettaa tai toimii vastoin tätä evankeliumin oppia ja kristillistä uskoa, niin kukaan Jumalan sanalle kuuliainen kristitty ei voi vakuuttaa hänelle kaiken olevan kunnossa suhteessa Jumalaan ja olla hänen kanssaan ehtoollisyhteydesssä.
8. KASTE JA PYHÄN HENGEN SAAMINEN ERI AIKAAN
Samarian herätyksen aikana (Apt. 8) ja Corneliuksen perhekunnan kääntymisen yhteydessä (Apt. 10) kerrotaan, miten ihmiset saivat Pyhän Hengen ennen kastetuksi tulemistaan. Jotta nämä poikkeukselliset tapahtumat voisi ymmärtää oikein, niin ne täytyy asettaa suureen pelastus- ja kirkkohistorialliseen viitekehykseen. Samarialaisten ja pakanoiden saattaminen samaan kirkkoon juutalaisten kanssa vaati näkyvän Jumalalta tulevan ykseyden osoituksen. Tämä lähetystyön portaittainen eteneminen on Jeesuksen edeltä käsin ilmoittama (Apt. 1:8): "Mutta te saatte itsellenne voiman Pyhän Hengen tullessa teidän päällenne. Teistä tulee Minun todistajani Jerusalemissa ja koko Juudeassa, Samariassa ja maan ääriin saakka."
Tässä on näkyvissä lähetystyön ja Pyhän Hengen vuodattamisen kolmiportainen eteneminen:
1. Jerusalem ja koko Juudea eli siis juutalaiset (helluntai, Apt. 2)
2. Samaria (Apt. 8)
3. maan ääret eli pakanalähetys (Apt. 10)
Kun Pyhä Henki vuodatettiin samarialaisiin nimenomaan Jerusalemin alkuseurakunnan lähettämien apostolien Pietarin ja Johanneksen toimittaman kätten päälle panemisen kautta, niin se vahvisti sen, että samarialaisten kristittyjen usko oli samaa uskoa kuin Jeesukseen uskovien juutalaistenkin. Juutalaisten ja samarialaisten välit olivat niin tulehtuneet, että ilman tätä näkyvän ykseyden osoitusta nämä kaksi seurakuntaa olisivat mitä ilmeisemmin muodostuneet kahdeksi erilliseksi kirkoksi.
Vastaavasti Pyhän Hengen lahjan vuodattaminen vielä kastamattomien pakanoiden päälle - roomalaisen upseerin Corneliuksen, hänen sukulaistensa ja lähimpien ystäviensä - nimenomaan johtavan apostolin Pietarin saarnan aikana, vahvisti sen, että Jumala haluaa myös pakanoiden kuuluvan Jumalan valtakuntaan ja samaan seurakuntaan kuin juutalaiset. Ilman tätä nimenomaisesta Pietarin kautta tapahtunutta pakanalähetystyön alkua pakanat olisivat todennäköisesti jääneet erilleen juutalaiskristityistä.
Muualla kristillisen kirkon aikana kaste ja Pyhän Hengen saaminen liittyvät yhteen.
Pietarin helluntaisaarna Apt. 2:38 (suora käännös kreikasta): "Muuttakaa mielenne ja tulkoon jokainen teistä kastetuksi Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi ja teille annetaan Pyhän Hengen lahja."
Paavalin Efesoksessa tapaamat opetuslapset (Apt. 19:2-6): ". ja (Paavali) kysyi heiltä: 'Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?' 'Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä', nämä vastasivat. 3 'Millä kasteella teidät sitten on kastettu?' kysyi Paavali. He vastasivat: 'Johanneksen kasteella.' 4 Silloin Paavali sanoi: 'Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen.' 5 Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen, 6 ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin ja he puhuivat kielillä ja profetoivat. 7 Heitä oli arviolta kaksitoista miestä." Paavali ei voinut ajatellakaan sellaista mahdollisuutta, että kastetulla ei olisi Pyhää Henkeä: 'Millä kasteella teidät sitten on kastettu?'
Tiit. 3:5: ". pelasti Hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta." Kaste eli uudestisyntymisen pesu ja Pyhän Hengen uudistus kulkevat käsi kädessä. Huomattava on myös, että Jeesus yhdistää uudestisyntymisen nimenomaan veteen ja Henkeen (Joh. 3:5): "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."
Past. Juha Muukkonen, Thurevikinkatu 8 D 22, 95420 Tornio
puh. 050 359 6939, s-posti: juha.muukkonen@netti.fi
Päivitetty 26.07.2006