KUKA KELPAA JUMALALLE?
Vanhurskas on se, joka julistetaan tuomioistuimessa vapaaksi
Viime sunnuntaina vietettiin uskonpuhdistuksen muistopäivää. Ajankohta tässä pyhäinpäivän edellä johtuu siitä, että Martti Luther naulasi kuuluisat 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen juuri pyhäinpäivän aattona. Lutherin kautta 1500-luvun alussa toteutuneen uskonpuhdistuksen keskeisin ja tärkein asia, ihmisen pelastuminen taivaaseen yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen tähden on erinomaisen tärkeä ja polttava aihe jokaiselle ihmiselle. Se on kaikkein tärkein asia myös meille jokaiselle, jotka tänään olemme tänne Muurolan kappeliin Herran Jeesuksen nimeen kokoontuneet. Eli millä perusteella ja miten minä voin kelvata Jumalalle ja pelastua? Raamatussa tästä Jumalalle kelpaamisesta käytetään useimmille suomalaisille lähes käsittämätöntä sanaa vanhurskaus. Suomen kielessä sana vanhurskas johtuu ymmärtääkseni sanoista ’vaa’an hurskas’ eli vaa’alla punnitusti hurskaaksi osoittautunut. Hurskas-sana tarkoittaa puolestaan Nykysuomen sanakirjan mukaan vakavamielistä, oikeamielistä, puhdassydämistä, harrasta, jumalista ja Jumalaa pelkääväistä.
Vanhurskaus (hepr. tsedaaqaa, kreik. dikaiosynee) on erityisesti Paavalin kielenkäytössä oikeuskäsite. Kun oikeusistuimessa syytettynä oleva vapautetaan eli kun tuomari ei määrää mitään rangaistusta, niin silloin on kyseessä vanhurskas ihminen. Minulla on tästä lähiviikoilta omakohtaista kokemusta kirkollisen oikeudenkäytön alalta. Minua syytettiin Oulun tuomiokapitulissa ja vaadittiin minun erottamistani Tervolan seurakuntapastorin virasta. Kapituli ei kuitenkaan minua rangaissut, vaan saan vapaana miehenä jatkaa viranhoitoa. Minut julistettiin siis kirkollisen oikeuden näkökulmasta vanhurskaaksi.
Taivaallisessa tuomioistuimessa tuomarina toimii Jumala, puolustusasianajajana Jeesus ja syyttäjänä Saatana. Tutkittavana ja aiheesta syytettynä on ihminen. (Yleinen) syyttäjä Saatana osoittaa syytetyn - siis jokaisen ihmisen - syylliseksi ja siten rangaistuksen ansaitsevaksi; taivasosattomaksi ja helvettiin kuuluvaksi. Mutta Puolustusasianajaja toteaa itselleen kuuluvien ristinuskovaisten kohdalla, että syytetty on vedonnut Golgatan ristillä toimeenpantuun rangaistukseen, jo toteutettuun kadotustuomioon. Ja koska rikoksesta ei voida tietenkään oikeusperiaatteiden mukaan rankaista ja tuomiota täytäntöön panna kahdesti - kenenkään ei tarvitse maksaa yhtä velkaa kahta kertaa - niin on lopputuloksena syytetyn vapauttaminen.
Tuomari julistaa siis syytetylle loppulausuman: Rikokset näytettiin toteen ja syytetty ne totuudenmukaisesti tunnusti. Lisäksi näistä toteennäytetyistä rikoksista osoitettiin myös, että niiden rangaistus on jo täytäntöön pantu. Siten asia katsotaan loppuun käsitellyksi ja syytetty on vapaa. 'OK' sanoo tuomari syytetylle, jonka ansaitsema rangaistus oli jo kärsitty Jerusalemissa Rooman toisen keisarin Tiberiuksen aikana (14-37 jKr.) Pontius Pilatuksen (26-36 jKr.) ollessa Juudean maaherrana.
Sellainen syytetty puolestaan, joka vaikenee toteennäytettyjen syytteiden alla - jopa yrittää kieltää tekonsa - tai sitten alkaa vajavaista elämäänsä tavalla tai toisella puolustella, selitellä tai vähätellä, joutuu itse vastaamaan omalla ikuisella elämällään keskeneräisyydestään ja täydellisyyden puutteestaan. "Teinhän minä sentään paljon hyvääkin." "Samalla tavallahan kaikki toisetkin elivät." "Ei kai tässä näin pikkutarkka tarvitse olla." "Oikeastaan vika ei ollut minun, vaan alkoholistivanhempien ja hullun opettajan." "Minä ajattelin aina, että kyllä minä saan nämä anteeksi; eikö anteeksiantaminen olekaan Jumalan ammatti?" "Parhaani minä aina tein perheeni ja lasten eteen." "Eikös kirkkoon kuuluminen, rippikoulun käyminen ja papin vihkimä avioliitto riitä?" "Eikös me voitaisi sopia tätä asiaa noin niin kuin herrasmiesten kesken?"
Selittelyt ja perustelut eivät viimeisellä tuomiolla auta tippaakaan. Sillä, kenellä ei ole Jeesuksen sovitusverta suojanaan; sitä, joka ei ole elänyt kasteen uudestisyntymisen armossa (Mark 16:16, Joh 3:5, 1Kor 6:11, Tiit 3:5. 1Piet 3:21 jne.) eli jokapäiväisessä parannuksessa (Room 6:1-14) syöden ja juoden matkaeväänään ehtoollisella Jeesuksen ruumiin ja veren (Joh 6:53-56), ei ole mitään mahdollisuutta taivaaseen. Vanhurskas eli Jumalalle kelpaava taivaskansalainen on vain ja ainoastaan se, joka tunnustaa suullaan ja sydämessään uskoo ainoaksi perusteeksi kadotustuomiosta vapautumiseen Jeesuksen täytetyn työn ristillä.
Paavali ei keksinyt itse tätä uskosta vanhurskaus-asiaa, vaan sen juuret ovat syvällä Vanhassa testamentissa. Seuraavassa joitakin keskeisiä VT:n vanhurskaus-kohtia.
Uskon isäksi kutsuttu Aabraham luettiin vanhan liiton aikana vanhurskaaksi hänen vielä ollessaan nimeltään Aabram: "Ja Aabram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi." (KR 1933 1Moos 15:6). Myöhemmin Aabramille annettu ympärileikkauksen liitto vahvisti tämän Jumalalle kelpaamisen. "Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne." (KR 1938 1Moos 17:10)
Ympärileikkaus oli alunperin avioliiton solmimiseen liittyvä toimi (vrt. veriylkä 2Moos. 4:25). Appi ympärileikkasi hääjuhlan valmistelujen aikana sulhasen, jotta tämä voisi liittyä yhdeksi lihaksi morsiamensa kanssa. Raamatun hepreassa appi on sananmukaisesti 'ympärileikkaaja' (hooteen) ja sulhanen 'ympärileikattava' (haataan). Jumala otti tämän ympärileikkauksen nyt tästä maallisesta hääjuhlayhteydestä ja teki siitä itsensä ja valitun kansan välisen liiton solmimisen välineen. Ympärileikkaus oli siis Jumalan eli sulhasen ja seurakunnan eli morsiamen yhdistävä armonväline eli sakramentti. Syvimmiltään tämä alunperin sulhasen ympärileikkaukseen viittaava toimi viittasi tietenkin Golgatalle, jossa vietettiin taivaallista hääjuhlaa: Sulhasen veri vuosi, jotta Hän voisi saada omakseen niin syvästi kaipaamaansa ja haluamansa morsiamen eli seurakunnan.
Jo ennen tätä uskosta vanhurskaaksi lukemista Aabram oli saanut lupauksen: Sinussa (so. sinun siemenessäsi Jeesuksessa) kaikki kansat tulevat siunatuiksi. "Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.» (KR 1938 1Moos. 12:3)
Uskon kohde on ratkaiseva niin vanhurskaaksi julistamisessa kuin siunauksen saamisessakin - jos se on jokin muu kuin taivaasta alas astunut, ristillä helvettiin painunut, mutta kolmantena päivänä kuolleista ylösnoussut ja taivaaseen astunut Jumalan Poika Jeesus Kristus, joka kerran vielä palaa maan päälle, niin hukka perii. Eikö sitten kerta kaikkiaan ole mahdollista, että mitään muuta tietä taivaaseen olisi kuin täysin passiivinen ja ihmisen omat teot kokonaan roskakoriin heittävä usko johonkin kaksituhatta vuotta sitten eläneeseen Nasaretin mieheen?
Lain tekojen tie
Tutkimme siis vielä hetken sitä toista tietä - oman elämän perusteella taivaaseen pääsemistä: Pohjaksi kaksi VT:n kohtaa:
1. Se on kirottu, joka ei pidä koko lakia: "Kirottu on jokainen, joka ei tunnusta tämän lain käskyjä eikä elä niiden mukaisesti.' Ja kansa sanokoon: 'Aamen.'" (KR 1992 5Moos. 27:26).
2. Lain kaikki kohdat täyttävä saa elää: "Pitäkää minun lakini ja käskyni. Jokaiselle, joka niitä noudattaa, ne antavat elämän. Minä olen Herra." (KR 1992 3Moos. 18:5).
Raamatussa - niin VT:ssa kuin UT:ssa - korostetaan toistuvasti lain tärkeyttä (esim. 5Moos. 6:25, 7:22-23; Matt. 5:17-20; Room 2:6-13). Noudata lakia, niin Jumala siunaa sinua! Antaudu kokonaan Herralle, ole ehdottoman kuuliainen, sanoudu irti kaikesta synnistä, aseta koko tahdonvoimasi syntiä vastaan! Jos siis pystymme olemaan täydellisiä ja pyhiä (so. elämään lain mukaan); olemme rakkauden ja totuuden täyttämiä, niin pelastumme. Onko Paavali ristiriidassa näiden kirjoitusten kanssa, kun hän puhuu kuitenkin vain uskon kautta - ei siis tekojen kautta - tulevasta kelpoisuudesta Jumalan edessä?
Eikö Raamattu yksiselitteisesti avaa taivasta lain noudattajille edellä kuultujen kohtien perusteella? Eikö laki siis näin ollen ole hyvä asia, joka avaa meille tien pelastukseen? Paavali on realisti. Hän tietää, että joka ainoa - hän itse mukaan lukien - rikkoo jatkuvasti lakia sekä teoin että tekemättä jättämisin, ja myös ja erityisesti ajatuksin ja sanoin. Emme kykene lakia noudattamaan, vaikka kuinka parhaamme yrittäisimme. Jokainen ihminen on siis lainrikkojana kirottu pois Jumalan yhteydestä ja pelastuksesta. Tämä lain perusteella kirotuksi ja helvettiin heitetyksi tuleminen on yhteistä niin uskoville kuin uskomattomille, niin kristityille kuin muslimeille, niin hurskaille Pyhän Hengen täyttämille kilvoittelijoille kuin paatuneimmille ammattirikollisille. Joka ainoa meistä rikkoo Jumalan ilmoittamaa kymmenen käskyn lakia vastaan joka ainoa päivä. Kuolemaan asti joka ainoassa teossamme on mukana syntiä - pahoissa teoissa lähimmäisen rakastamattomuutta ja hyvissä teoissa ylpeyttä niin ihmisten kuin Jumalan edessä. Laki osoittaa jokaisen syntiseksi ja kelvottomaksi täydelliseen taivaaseen. Olemme jokainen parantumattomasti lain kirouksen alaisia.
Kun olemme nähneet tämän itsessämme lähtemättömästi olevan synnin syövän tuhoavan meidät ikuisiksi ajoiksi, vaivumme epätoivoon. Mitään tietä ikuiseen elämään ei ole. Tähän tilanteeseen Jumala lähetti Jeesuksen kirotulle ristinpuulle sijaiskärsijäksi.
Jokainen puuhun ripustettu on kirottu; Herran runneltu palvelija otti siis meille kuuluvan rangaistuksen: "Jos joku rikoksesta kuolemaan tuomittu surmataan ja hänen ruumiinsa ripustetaan paaluun, ruumista ei saa jättää siihen yöksi, vaan se on haudattava vielä samana päivänä, sillä puuhun ripustettu on Jumalan kiroama. Älkää saastuttako maata, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille omaksi. (KR 1992 5Moos. 21:22-23) Katso myös Jes. 53.
Meidän todellisista synneistämme seurasi todellinen rangaistus. Mutta vanhurskaan Jumalan kaikkea saastaa ja pahuutta vastaan osoittaman vihan kantoikin itse Jumalan poika. Jeesus kirottiin, tehtiin saatanalliseksi käärmeeksi Golgatan ristillä. Hänen päälleen heitettiin koko maailman pahuus; kaikkien ihmisten kaikkina aikakausina tekemät synnit. Myös minun syntini. Ja sinun syntisi. Siksi Hänen kokemansa rangaistus ja tuska on mittaamattoman valtava ja suuri, sitä ei voi verrata kenenkään ihmisen kärsimykseen ja tuskaan. Ja vaikka Jeesuksen kärsimys kesti ihmisen ajassa mitaten vain tunteja tai korkeintaan vuorokausia, niin ikuisen ja äärettömän Jumalan äärellinen kärsimys vastaa - ja ylittääkin - äärellisten ihmisten äärettömän kärsimyksen.
Jeesuksen ristintyö on ainoa toivo toivottomalle, ainoa tie synnin umpikujaan joutuneelle, ainoa pelastuslautta hukkuvalle, ainoa lääke kuolemansairaalle. Ne kohdat pyhissä kirjoituksissa, jotka kertovat uskosta vanhurskaaksi tekemisen perusteena - vanhurskaan elämisestä uskosta - ovat kultaa ja jalokiviä kalliimpia. Jos niitä ei olisi, jäisimme ikuiseen pimeyteen ja kiroukseen, lain alle. Vanhurskauttavassa uskossa on tärkeintä uskon kohde, ristillä minun puolestani kärsivä Jumala, Jeesus Kristus.
Koska me olemme läpikotaisin syntisiä; lihallisia ja tähän näkyväiseen kiinnittyneitä, joutuu Jumalan meihin synnyttämä usko oman epäuskomme ja järkeilymme hyökkäyksen kohteeksi. Siksi tarvitsemme jatkuvasti, joka päivä vahvistusta uskossamme. Jumala on antanut pyhän ilmoituksensa Raamatun sekä näkyvät sakramentit, joiden kautta Pyhä Henki synnyttää ja vahvistaa meissä uskoa synnit sovittaneeseen Jumalan uhrikaritsaan. Lihalliset, luonnolliset silmäni näkevät Jeesuksen ristissä vain heikon ja epäonnistuneen filosofin, kiertelevän saarnamiehen ja ihmeidentekijän häpeällisen lopun. Kuolemaantuomittu ja hautaan kuuluva hylkiö. Uskon silmillä näen minun puolestani kärsivän puhtaan ja epäitsekkään rakkauden. Usko tarttuu sanaan: "Se on täytetty", ja rakastaa tuota selkäpiitä karmivan kidutus- ja teloituspaikan Herraa, ruhjottua Messiasta.
Puhe Muurolan kappelissa 3.11.2004
Past. Juha Muukkonen
puh. 040 591 6762 työ, 050 359 6939
s-posti: juha.muukkonen@jippii.fi
Päivitetty 05.12.2004