HYÖKYAALTO JA NAISPAPPEUS

Saarna Tervolan kirkossa 2.1.2005, 2 sj, Room 12:1-5, Joh. 10:22-30

Past. Juha Muukkonen, Thurevikinkatu 8 D 22, 95420 Tornio, puh. 040 591 6762 työ, 050 359 6939, s-posti: juha.muukkonen@netti.fi


JUMALANPALVELUS PARATIISISSA

Tänä toisena joulun jälkeisenä sunnuntaina puhumme Herran huoneesta eli paikasta, johon Herran kansa kokoontuu jumalanpalvelukseen kohtaamaan elävän Jumalan. Päivän evankeliumissa mainitaan Jerusalemin temppeli ja sen vihkimisen vuosijuhla. Jerusalemin temppeli toimi lähes tuhat vuotta jumalanpalveluspaikkana ja Herran huoneena; paikkana, missä syntinen ihminen sai uhrin kautta Jumalalta anteeksiannon ja armon. Mutta mitä arvelet, missähän mahtoi olla maailman ensimmäinen Jumalan kohtaamisen paikka? Missä oli ensimmäinen seurakunta, joka kokoontui tiettynä aikana tiettyyn paikkaan, jossa Herra sanansa ja armonvälineidensä eli sakramenttiensa kautta kohtasi ihmisen?

Uskonpuhdistajamme Martti Luther opettaa Ensimmäisen Mooseksen kirjan selityksessään, miten Jumala loi seurakunnan sanansa ja sakramenttiensa kautta jo paratiisissa ennen syntiinlankeemusta. Kirkko oli olemassa jo ennen lankeemusta. Paratiisissa Aadam ja Eeva viettivät järjellistä jumalanpalvelusta eläen Jumalan yhteydessä. Erityisen ilmauksensa tämä jumalanpalvelus sai tiettynä päivänä ja tietyssä paikassa. Päivä oli sapatti, viikon viimeinen päivä, jonka Jumala oli luomistyönsä jälkeen pyhittänyt. Erityinen paratiisin jumalanpalveluspaikka, sakraalitila, oli kahden paratiisin keskellä olevan puun juurella. Nuo kaksi puuta olivat elämän puu ja hyvän- ja pahantiedon puu. Ilmeisesti tämän alkujumalanpalveluksen jälkiä on vieläkin nähtävissä monien pakanakansojen, myös muinaisten suomalaisten, ns. pyhien puiden perinteessä.

Jo paratiisissa oli myös saarnavirka, johon Aadam oli kutsuttu jo ennen Eevan luomista. Aadam hoiti virkaansa elämän puun hedelmän jakamisella, joka on myös esikuva meidän ehtoollisestamme. Kun me syömme ja juomme ehtoollispöydässä Kristuksen tosi ruumiin ja tosi veren, niin syömme siinä paratiisin elämän puun hedelmää, ikuisen elämän ruokaa. Aadamin saarnaviran erityisenä sisältönä oli huolehtia siitä, että sen sijaan kukaan ei syönyt hyvän- ja pahantiedon puusta. Jumala ei ollut kertonut selitystä siihen, miksi hyvän- ja pahantiedon puu oli paratiisin keskelle laitettu tai miksi siitä syöminen tuottaisi kuoleman. Juuri siksi tuon puun juurella oli hyvä viettää jumalanpalvelusta. Siellä Aadam ja Eeva saattoivat kiittää ja ylistää Jumalan hyvyyttä, osallistua Jumalan sanaan ja sakramenttiin ja osoittaa uskonsa ja luottamuksensa ylistyksessä ja palvonnassa hänelle. Lutherin mukaan elämän puun sakramentti nautittiin kuten nykyinen ehtoollinen. Hyvän- ja pahantiedon puun sakramentti taas "nautittiin" siten, että siitä ei syöty. (Lutherin Genesis-kommentaari, luvut 1-7. Jari Kekäle: "Olemme yksi ruumis Kristuksessa. Mikä on jumalanpalvelusseurakunta?" Suomen Luther-säätiön Aamutähti ?traktaattisarja nro 7, 2001.)

Hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää nimenomaan ei nautittu, vaan kielletyn hedelmän syömättömyys oli ihmisen rakkauden, palvonnan, kuuliaisuuden ja tottelevaisuuden osoitus Luojaansa kohtaan. Pidättäytymällä siitä ainoasta asiasta, minkä Jumala oli ihmiseltä kieltänyt, ihminen osoitti olevansa oikeassa rakkaus- ja kunnioitussuhteessa Herraansa. Tämä oli oikean jumalanpalveluksen nimenomainen sisältö: Jumalan sanaan sitoutuminen ja siihen suorastaan sokeasti luottaminen.

Lucifer, ylpeyteen ja itsekorotukseen langennut paratiisin vartijakerubi (Hes. 28), sai Eevan ja Aadamin muuttamaan paratiisin jumalanpalveluksen sisältöä; saarnaviran hoitajan henkilöllisyys sekä sakramentin nauttiminen elämän puusta ja kielletyn hyvän- ja pahantiedon puun hedelmän maistamattomuus heittivätkin kiusaajan houkutusten jälkeen häränpyllyä. Uusi jumalanpalvelusjärjestys näytti ulkonaisesti kuitenkin monella tapaa entisenkaltaiselta: Kokoontuminen entiseen tapaan paratiisin keskellä olevien puiden juurelle ja hedelmän syöminen niin kuin ennenkin. Itse asiassa muutos aiempaan olikin lopulta aika pieni: Oliko sillä nyt niin suurta väliä, mistä puusta sitä söi? Eikö ollut lopulta aivan riittävästi se, että halusi kunnioittaa Jumalaa kokoontumalla paratiisin keskellä olevien puiden juurelle ja ylipäätänsä nauttia siinä jonkun puun hedelmää? Ja sitä paitsi sen jälkeen, kun Eeva ja Aadam olivat molemmat syöneet kielletystä puusta, oli koko paratiisin yleinen mielipide sen kannalla, että tuosta puusta oli hyvä syödä!

Saatana, Jumalan vastustaja, ei siis suinkaan halunnut kokonaan lopettaa jumalanpalvelusta - vain hieman uudistaa sitä. Ja näin on ollut sivu koko maailman historian. Tämän maailman ruhtinaan valtapiirissä olevat ihmiset ovat aina ja kaikkialla kokoontuneet erilaisiin jumalanpalvelus- ja palvontamenoihin. Erilaiset uskonnolliset kultit ovat kukoistaneet ja kukoistavat yhä edelleen mitä moninaisimmissa muodoissaan joka puolelle maailmaa. Joissakin yhteiskunnissa uskonnollisuus on avointa, esim. islamin valtapiirissä. Mutta sielläkin, missä vannotaan ateismin tai jonkun muun 'ismin' nimiin, tosiasiallisesti harjoitetaan uskontoa. Äärimmäisenä esimerkkinä tästä on ollut vaikkapa kommunistivaltioiden johtajien palvontakultit.

Ajatelkaamme myös sitä vakavuutta ja hartautta, palvontaa ja fanaattisuutta, mitä monet omasta mielestään uskonnottomat länsimaiden ihmiset osoittavat vaikkapa suhteessa joihinkin urheilumuotoihin ja niissä huipulle päässeihin: jalkapalloon, jääkiekkoon, formuloihin jne. Yhteistä tälle kaikelle ihmisen uskonnollisuudelle ja omatekoiselle jumalanpalvelukselle on se, että se on irrottautunut Jumalan nimenomaisesta sanasta: käskyistä ja kielloista.

Ihmisen luomistarkoitus, palvella ja kunnioittaa oikeaa ja elävää Jumalaa ja pysyä Hänen ilmoittamassaan sanassa, ei ole kuitenkaan muuttunut. Tämä siitäkin huolimatta, että lankeemuksen jälkeen tilanne muuttui olennaisesti niin ihmisen sisällä kuin hänen ympärilläänkin. Kuten kaikki hyvin nahoissamme tunnemme, paratiisin autuus on kaukana ja kadoksissa – synti, sairaus ja kuolema, tuska, vilu ja hiki, ovat tulleet sijaan. Mutta jumalanpalvelustehtävän osalta tilanne on muuttumaton. Luojamme odottaa meiltä yhä edelleen rikkumatonta rakkaus- ja palvontasuhdetta Häneen, Isäämme. Perustilanne on sama kuin Aadamilla ja Eevalla: Jumalan sana käskee ja kieltää, mutta meillä on suuri houkutus ainakin vähän muutella noita Herran käskyjä.

EEVA – ENSIMMÄINEN NAISPAPPI

Aadam oli siis asetettu paimenvirkaan jo ennen naisen luomista. Eevan luomisen jälkeen Aadamin erityinen vastuu oli hoitaa sakramenttia ja saarnata seurakunnalleen eli vaimolleen Jumalan sanaa: ’Me saamme syödä tästä elämän puusta ja kaikista muistakin paratiisin puista. Mutta me emme saa syödä tuosta paratiisin keskellä olevasta toisesta puusta, hyvän- ja pahan tiedon puusta. Jos joku siitä syö, pitää hänen sinä päivänä kuolemalla kuoleman.’ Aadam hoiti ikävä kyllä saarnatehtävänsä huonosti, niin kuin sen jälkeen me kaikki muutkin paimenvirkaan asetetut olemme tehtävämme enemmän tai vähemmän huonosti hoitaneet.

Aadam ei ottanut kaitsijantehtäväänsä ja Jumalan sanan julistamista ja siinä pysymistä riittävällä vakavuudella. Seurakunta eli Eeva suostui kuuntelemaan paimenen äänen sijasta kiusaajan houkutuksia. Eeva ryhtyi maailman ensimmäiseksi naispapiksi, hoitamaan itse sakramenttia ja saarnaamaan miehelleen Aadamille, vaikka Jumala oli nimenomaan antanut Aadamille tehtävän hoitaa sakramenttia eli jakaa elämän puun hedelmää seurakunnalle sekä saarnata Jumalan sanaa. Mutta nyt Eeva ryhtyikin saarnaamaan ja hoitamaan sakramenttia: ’Kuule, Aadam, tämä hyvän- ja pahantiedon puu on ihana katsella ja suloinen antamaan ymmärrystä. Syö sinäkin tämän puun hedelmää, minä ojennan.’ Aadam, varsinainen tohvelisankari, lankesi vaimonsa mukana kohtalokkain seurauksin.

AADAMIN SYNTI JA BENGALINLAHDEN TUHO

Ja Aadamin synti oli huomattavasti suurempi kuin Eevan. Aadam kutsuttiin ensin Jumalan puhutteluun, koska juuri hänet oli asetettu vastuuseen seurakunnastaan. Ja Aadamin lankeemuksen seuraukset eli rangaistus, oli moninkertainen verrattuna Eevan saamaan rangaistukseen. Eevan lankeemus tuotti rangaistuksen vain naiselle: raskauden vaivat ja synnytyskivut, ja myös sekä halun että alamaisuusvelvoitteen miestä kohtaan. Mutta Aadamin lankeemuksen seuraukset koskivat hänelle itselleen tulevan hikisen ja tuskallisen työn lisäksi koko luomakuntaa: koko maa kirottiin tuottamaan orjantappuraa ja ohdaketta Aadamin - ei Eevan - lankeemuksen tähden.

Kaikkia kauhistanut Aasian katastrofi johtuu tästä. Syy sille, miksi maa järisee ja luonnonvoimat tekevät hirvittävää tuhoaan, on kerrottu: ”Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu.” (1Moos. 3:17) Ensimmäisen ihmisen Aadamin – ja siis nimenomaan Aadamin, ei Eevan - lankeaminen syntiin toi mukanaan kirouksen koko maailmalle, kaikille maailman kansoille. Kuolema ja hätä on seurausta ihmiskunnan kapinoinnista eli synnistä Jumalaa vastaan. Olemme jokainen Aadamin lapsia, ja ansaitsemme pahuudellamme kuoleman ja tuhon.

Aadamin lankeemus toi mukanaan ihmisen kuolevaisuuden. Ajatusleikkinä todettakoon, että jos Aadam ei olisi langennut vaimonsa mukana, niin silloin Aadam ei olisi koskaan kuollut, vaan ihmiskunta olisi jatkunut kuolemattomana hänen kauttaan. Valtaan liittyy aina myös vastuu. Siksi esimerkiksi piispan, joka rikkoo Jumalan sanaa ja järjestystä vastaan vihkimällä naisia papeiksi, synti ja syyllisyys on moninkertaisesti suurempi kuin naisen, joka ryhtyy saarnavirkaa hoitamaan. Me miehet olemme ensisijaisesti Jumalan edessä vastuussa naispappeudenkin synnistä.

Vanhasta Aadamista ei siis ollut ihmiskunnan pelastajaksi. Mutta kiitos ja ylistys Herralle, uudesta Aadamista, uuden ihmiskunnan alkajasta Jeesuksesta oli! Uusi Aadam, Jeesus, tuli korjaamaan tämän ihmiselle mahdottoman tilanteen. Jeesus pysyi kuuliaisena Jumalalle ja Hänen sanalleen, toisin kuin vanha Aadam. Jeesuksesta alkoi uusi ihmiskunta, joka ei enää ole kuoleman ja synnin orja. Jeesus voitti synnin vallan omalla täydellisellä elämällään. Jeesus voitti kuoleman vallan omalla viattomalla sijaiskärsimisellään ja kuolleista ylösnousemisellaan. Vanhasta Aadamista siinneet ihmiset kuolevat synteihinsä. Mutta uudesta Aadamista Jumalan sanan ja sakramenttien kautta Pyhän Hengen voimasta uudestisyntyneet elävät ikuisesti. Jeesukseen uskovalle ruumiin kuolema on portti taivaan riemuun. Uskosta osattomalle kuolema on kaiken hyvän ja koko elämän kauhea loppu, pelottava tuomion hetki.

Jeesus on kaikkien kansojen valo, myös Bengalinlahden rannoilla asuvien ihmisten ja siellä matkustaneiden. Äkillinen tuho muistuttaa meitä jokaista siitä, että meille ei ole annettu mitään muuta nimeä ja turvaa taivaan alla kuin Jeesuksen nimi. Vain uskomalla Jeesukseen voimme löytää turvan maailman järkkyessä ja kuoleman edessä. Jumala on antanut suuressa rakkaudessaan, hyvyydessään ja armossaan meille, jotka vielä olemme jääneet eloon, aikaa parannukseen. Olemme saaneet jäädä eloon, koska Herra haluaa meidän tekevän parannusta synneistämme, uskovan Jeesukseen ja pääsevän kuollessamme taivaaseen.

”Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: ’Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan - samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan - yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.’" (Luuk. 13:1-5)

EPÄUSKO KADOTTAA

Jeesus ei suostunut kiusaajan houkutuksiin, vaan pysyi uskollisena loppuun asti Jumalan sanalle. Ihmisen perussynti ja lopulta ainoa kadottava asia onkin epäusko Jumalan sanaa kohtaan. Kaiken muun ihminen voi saada anteeksi, mutta jos joku ei usko Jumalan sanaa, Raamattua, niin mitään ei ole tehtävissä. Sellainen ihminen on itse katkaissut yhteytensä Elämän antajaan, elävään Jumalan Sanaan, Kristukseen. Tuon perussynnin, epäuskon, näkyviä muotoja eli yksittäisiä ajatuksien, sanojen ja tekojen syntejä on monia. Ensimmäinen ihmiskunnan näkyvä synti oli naispappeus ja sen myötä toteutunut jumalanpalvelusuudistus, joka ensimmäisenä osoitti ja näytti sen, että ihminen oli sydämessään luopunut Jumalan sanasta.

Tuon jumalanpalvelusuudistuksen toinen nimi on epäjumalanpalvelus. Kirkon suurissa käännekohdissa on ennenkin taisteltu tästä asiasta. Kun alkuseurakunta alkoi viettää Herran ehtoollista, niin tämä naispappeus nousi taas näkyvästi esiin, houkuttamaan Jumalan lapsia pois Jumalan sanasta. Ei ole sattumaa, että niin monessa Uuden testamentin kirjeessä puhutaan tästä miehen ja naisen erilaisesta kutsumuksesta ja tehtävästä jumalanpalveluksen aikana ja saarnaviran hoitamisessa. Jo ensimmäisellä kristillisellä vuosisadalla alkoi kiivas taistelu naispappeudesta, joka jatkui vielä useita vuosisatoja, niin kuin kirkkohistoriasta tiedämme. Monet oikeasta ja yleisestä eli katolisesta uskosta irtautuneet kristillisperäiset lahkot toteuttivat keskuudessaan naispappeuden. Myös meidän aikanamme, lopun aikojen lopulla, juuri ennen Jeesuksen takaisintuloa maanpäälle, olemme taas saman taistelun keskellä.

LEPOPÄIVÄN PYHITTÄMINEN

Kiusaaja ei kuitenkaan ole tuhlannut koko arsenaaliaan yksin naispappeuden läpiajamiseen, vaan on niitä taistelurintamia oikean ja väärän jumalanpalveluksen välillä muitakin. Yksi suuria kiusauksia on hylätä käsky lepopäivän pyhittämisestä. Ainoa asia, mitä ihmistä aktiivisesti kymmenen käskyn ensimmäisessä, jumalasuhdetta koskevassa taulussa, vaaditaan tekemään, on käsky pyhittää lepopäivä. Muut käskyt ovat kieltoja, jostakin pahasta pidättäytymistä: Älä pidä muita jumalia, älä tee Jumalan kuvaa, älä käytä turhaan Jumalasi nimeä. Siis ainoa asia, mitä voimme itse aktiivisesti tehdä Jumalan palvelemiseksi, on etsiytyä lepopäivänä seurakunnan yhteyteen: Jumalan sanan kuuloon ja ehtoollispöytään.

Sanan, sakramenttien ja seurakuntayhteyden kautta Jumala Pyhä Henki tekee meissä langenneissa ja syntisissä uutta luovaa työtään: herättää ja hoitaa pelastavan uskon Kristukseen. Ihminen ei voi itse suoranaisesti tehdä mitään uskon syntymiseksi ja kasvamiseksi, mutta kastetun etsiytyminen viikoittaiseen jumalanpalvelukseen mahdollistaa sen, että Jumala voi tuon työn meissä tehdä. Herran kansa on aina – niin Uuden kuin Vanhan liiton aikana - tunnettu siitä, että se kokoontuu kerran viikossa yhteen Jumalan sanan ja armonvälineiden äärelle. Jeesuksellakin oli tapana joka sapatti osallistua synagogajumalanpalveluksiin (Luuk. 4:16).

Ilman säännöllistä yhteyttä seurakuntaan, jonka paimenet haluavat kunnioittaa Jumalan sanaa niin omassa elämässään kuin opetuksessaankin, usko elävään Herraan vääristyy ja harhautuu tai vähintään näivettyy. Oikean jumalanpalvelukseen osallistujan yksi tuntomerkki onkin tämä: Hän pyrkii osallistumaan seurakuntayhteyteen - jos vain suinkin mahdollista - jokaisena viikoittaisena lepopäivänä.

MIES JA NAINEN - KRISTUS JA SEURAKUNTA

Palaan vielä lopuksi tähän meidän aikamme suureen taisteluun miehen ja naisen suhteesta. Tämän hetken suurimpia houkutuksia kristillisen kirkon keskellä näyttää olevan miehen ja naisen erilaisuuden hylkääminen. Jumala asetti siis jo paratiisissa ennen lankeemusta miehen ja naisen tehtävien erilaisuuden. Miehen ja naisen keskinäinen suhde on Kristuksen ja seurakunnan välisen suhteen malli ja esikuva eli typos. Tämä esikuvallisuus on yksi syvimmistä ja keskeisimmistä, koko Raamatun läpi käyvistä luovuttamattomista Jumalan ilmoituksen periaatteista. Myös sovitus ja oikea saarnavirka liittyvät kiinteästi tähän juureen. Jos muutetaan miehen ja naisen keskinäistä suhdetta, muutetaan samalla koko kristillisen uskon ydin; Jumalan sanan saarnaamisen ja sakramenttien hoitamisen kautta syntyvää uskoa Jeesuksen tuottamaan sovitukseen ristillä.

Paavali opettaa Efesolaiskirjeen viidennessä luvussa: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. (KR 1938 Ef. 5:31-32) Kun tutkimme Vanhasta testamentista tämän yhden lihan teologian juuria, tulemme keskelle Golgatan ristiä ja syntien sovittamista.

Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo. (KR 1938 1Moos. 2:21-22) Tässä on profetia Golgatan tapahtumista. Jeesus vaivutetaan kuoleman uneen ristillä ja Hänen kyljestään, siitä valuvasta vedestä ja verestä (Joh. 19:34), rakennetaan Pojalle morsian eli seurakunta. Vesi tarkoittaa niin puhdistavaa Jumalan sanaa kuin kastevettä; veri puhdistavaa ja sovittavaa uhriverta sekä ehtoollista. Tästä Herrastamme otetusta 'kylkiluusta' eli kasteen ja ehtoollisen kautta synnytetään Herran maanpäällinen ruumis, seurakunta. Jeesus ihastelee tätä omaa kansaansa sanoin: Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani! Tässä on sopiva apu Herralle, jotta Hän voi viedä pelastavan evankeliumin sanoman yli koko maan piirin.

Samasta asiasta puhuu myös 2Moos. 4:24-26: Ja matkan varrella yöpaikassa tapahtui, että Herra kävi hänen kimppuunsa ja tahtoi surmata hänet. Silloin Sippora otti terävän kiven ja leikkasi pois poikansa esinahan, kosketti sillä Moosesta alhaalta ja sanoi: »Sinä olet minun veriylkäni». Niin hän jätti hänet rauhaan. Silloin Sippora sanoi: »Veriylkä ympärileikkauksen kautta.» (KR 1938)

Ympärileikkaus liittyi alunperin avioliiton solmimiseen. Ennen hääjuhlaa morsiamen isä eli appi (hepr. hooteen eli ympärileikkaaja) ympärileikkasi sulhasen (hepr. haataan eli ympärileikattava) esinahan, jotta sulhanen voisi saada omakseen morsiamensa ja liittyä tähän yhdeksi lihaksi. Näin avioliiton solmimisesta jäi pysyvä ja elinikäinen merkki. Tällä toimella sulhasen ja morsiamen suvut liittyivät yhteen - sulhanen ja morsian olivat tämän jälkeen samaa perhettä eli yhtä lihaa. Myöhemmin Jumala antoi Aabrahamille ympärileikkauksen Herran ja valitun kansan välisen liiton merkiksi, ja se koski jo viikon ikäisiä poikalapsia. Golgatalla Isä siis ympärileikkasi Pojan, että tämä voisi saada omakseen morsiamensa eli seurakunnan ja liittyä tähän yhdeksi lihaksi. Pitkäperjantaina valmisteltiin Jerusalemin kaupungin muurien ulkopuolella taivaallista hääjuhlaa, jossa Sulhasen veri vuosi rakkaudesta ja halusta morsianta kohtaan.

Oikeaan jumalanpalvelukseen ja oikeaan Herran huoneeseen kokoontumiseen kuuluu tämän Kristuksen sovitustyön muistaminen myös sen kautta, että miehen ja naisen erilaisuutta ja eri tehtäviä ei sotketa. Koska paimenvirka edustaa nimenomaan Kristuksen tehtävää, niin on itsestään selvää, että profeetallisiin ja apostolisiin kirjoituksiin pitäytyvä seurakunta ei voi valita paimenekseen ja saarnaajakseen naista. Näin toimien sotkettaisiin ja rikottaisiin se Jumalan asettama miehen ja naisen erilaisuuteen liittyvä järjestys, jonka syvin tarkoitus on opettaa ja ylläpitää oikeaa oppia Kristuksen antamasta uhrista seurakunnan puolesta.

Paavali opettaa Roomalaiskirjeessään meitä näin: Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. … Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. (Room. 12:2,4-6)

paluu

Päivitetty 02.01.2005