SYDÄMEN YMPÄRILEIKKAUS
1. SYDÄN IHMISEN KESKUKSENA
Biologisesti sydän tarkoittaa ihmisen tai korkeampien eläinten verenkierron keskuselintä, joka säännöllisesti supistumalla ja laajentumalla panee veren kiertämään ruumiissa. Raamatussa ja kielenkäytössä yleisemminkin sydän-sanalla on kuitenkin paljon tuota konkreettista merkitystä laajempi merkitys. Raamatussa sydän on usein rinnasteinen käsite hengelle, ja se on erityisesti ja ensisijaisesti paikka, jossa kohtaamme Jumalan. Sydän on ajatus- ja tahtoelämän tyyssija; ihmisen sisin osa, jota voi hallita joko Jumalan Pyhä Henki tai sitten ihmisen oma sielullinen, lihallinen tahto. Pahimmassa tapauksessa ihmisen sydän voi olla suoraan Saatanan hallussa.
Vanhan testamentin hepreaksi sydän on lev ??? (599x) tai pitemmässä muodossa levaav ????? (252x). Fyysisen sisäelimen lisäksi sana tarkoittaa sisintä, tunnekeskusta, ajatustapaa, mieltä, asennetta, ajattelun keskusta, taipumusta, tahtoa, rohkeutta, ajatusta, ymmärrystä, omaatuntoa ja keskiosaa. Ihmisen sisäelimet, erityisesti parilliset, ovat hepreankielessä feminiinejä, mutta sydän on maskuliinisana. Maskuliinisuus korostaa sydämen itsenäistä aloitteellisuutta, moottorina olemista. Sydän hallitsee ja ohjaa ihmistä.
Kreikaksi sydän on kardíaa ?a?d?a (UT 157x), joka on feminiinisana. Tästä kreikankielisestä sydän-sanasta johtuu suuri joukko lääketieteellisiä termejä, esim. kardiologi eli sydäntautilääkäri tai sydänspesialisti. Latinankielessä sydän sana on muodossa cor, jossa se on suvultaan puolestaan neutri. Tästä johtuu esim. sana concordia eli yksisydämisyys eli yksimielisyys, sopu.
Raamatussa sydän voi uskoa, ajatella tai ymmärtää. Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi. (Matt 13:15 = Jes 6:9-10)
Tässä mainittu paatunut sydän (kreik. verbi pakhyynoo pa????, hepr. aameen ?????) on sananmukaisesti lihava eli rasvainen, tunnoton, paksu, läpäisemätön ja vastaanottokyvytön. Tähän liittyy myös sana skleerokardíaa eli sydämen kovuus, kylmäkiskoisuus ja välinpitämättömyys. Jeesus sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut. (Matt 19:8) Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi. (Mark 16:14)
Sydän voi tahtoa tai vaatia. Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. (2Kor 9:7) Sydän voi himoita. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa. (Room 1:24) Sydän voi myös toivon paikka ja sen voi iloita. Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa. Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa. (Apt 2:26 = Ps 16:9-10)
Ja mikä kaikkein tärkeintä, usko asuu sydämessä. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. (Room 10:9-10)
Jeesuksen sanoja sydämestä: Älköön sydämenne olko levoton (KR 1938: murheellinen). Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. (Joh 14:1) Tekin tunnettu nyt tuskaa (KR 1938: teillä on nyt murhe), mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo (KR 1938: sydämenne on iloitseva), jota ei kukaan voi teiltä riistää. (Joh 16:22)
Jeesuksen sanojen mukaan ihmisen sydämestä nousee ajatusten, sanojen ja tekojen synnit. Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset. (Matt 15:18-19)
Sydämen voi jopa täyttää Saatana, Jumalan vastustaja. Mutta Pietari sanoi: "Ananias, miksi on Saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta. Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle." (Apt 5:3-4)
Saatanan sijasta ihmisen sydämessä voi kuitenkin olla myös Jumalan Pyhä Henki. Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!" (Gal 4:6) Ihmisen suu puhuu sydämen kyllyydestä (Luuk 6:45).
2. JOHDANTOA YMPÄRILEIKKAUKSEEN
Miehen tai poikavauvan esinahan ympärileikkaus on Vanhan liiton yksi keskeisimmistä instituutioista. (Ympärileikkaus: hepr. muulaa, kreik. peritomee, engl. circumcision; esinahka: hepr. corlaa, kreik. akrobystíaa, engl. foreskin.) Ympärileikkauksen ensimmäinen ja nimenomaisin sisältö VT:ssa on toimia Jumalan Abrahamin kanssa tekemän liiton merkkinä; eikä ainoastaan vain merkkinä, vaan ympärileikkaus oli myös armonväline.
Ympärileikkaus tunnetaan juutalaisuuden lisäksi monien kansojen keskuudessa ympäri maailmaa. Aasian lisäksi niin Afrikassa, Australiassa kuin Amerikassakin on kansoja, joilla tapa on ollut käytössä. Joillakin kansoilla, erityisesti länsiseemiläisillä, joihin juutalaisten lisäksi kuuluivat esim. arabit, foinikialaiset ja syyrialaiset, ympärileikattiin pojat jo vauvoina. Poikavauvan ympärileikkaus kuuluu juutalaisuuden lisäksi myös nykyisin islaminuskoon. Joissain kansoissa ympärileikkaus suoritettiin murrosiässä, pojista tuli tämän rituaalin kautta miehiä. Egyptissä ympärileikattiin vain papit. Tunnetaan myös hääjuhlaan liittyvä sulhasen ympärileikkaus.
Lue 1Moos 17:1-2, 9-14.
Lihan ympärileikkaus tuli myöhempinä aikoina juutalaisuudessa niin tärkeäksi, että rabbien opetuksen mukaan oikeastaan koko Pyhällä maalla ei tulisi asua kenenkään, joka ei ole ympärileikattu. Oikea juutalainen ei voinut seurustella kenenkään ympärileikkaamattoman kanssa. Ympärileikkaamaton ei myöskään saanut syödä pääsiäislammasta (2Moos 12:48). Ympärileikkaukseen liittyi myös nimenantaminen lapselle (Luuk 1:59, 2:21).
Ympärileikkaamattomuus eli esinahka oli saastaisuuden merkki. Kolmannessa Mooseksen kirjassa (3Moos 19:23) käsketään kansaa olemaan syömättä vastaistutettujen hedelmäpuiden hedelmiä. Kolmen ensimmäisen vuoden satoa oli pidettävä noiden puiden esinahkana. Ensimmäisten vuosien hedelmät olivat siis saastaisia, eikä niihin saanut koskea.
3. SYDÄMEN YMPÄRILEIKKAUS
Profeetta Jeremia taisteli kansan - ja todennäköisesti myös uskonnollisten johtajienkin - keskellä vahvana elävää uskomusta vastaan, jonka mukaan lihan ympärileikkaus sellaisenaan automaattisesti takasi oikean suhteen Jumalaan. Ympärileikkausta pidettiin pelastuksen yksiselitteisenä takeena sillä tavoin, että se käytännössä irrotettiin kokonaan elämänvaelluksesta ja sydämen uskosta. Juutalaisuudessa on syntynyt jopa sellainenkin uskomus, että isä Aabraham valvoo helvetin porteilla ja tempaa sitä kohti kulkevan juutalaisen pois ennen kadotukseen astumista. Näin kukaan ympärileikattu valitun kansan jäsen ei vahingossakaan joudu ikuiseen vaivan paikkaan. Ei siis mitään uutta auringon alla: kaikki pääsevät taivaaseen, niin kuin esimerkiksi Helsingin Pakilan seurakunnan pastori Antti Kylliäinen on meitä muutama vuosi sitten valistanut.
Oikein ymmärrettyyn ja pelastavaan ympärileikkaukseen liittyy myös Jumalan liiton mukainen elämä. Jeremia nuhteli kansaa siitä, että se ei elänyt ympärileikkauksensa mukaisesti. Ympärileikatkaa itsenne Herralle ja poistakaa sydämenne esinahka, te Juudan miehet ja Jerusalemin asukkaat, ettei minun vihani syttyisi kuin tuli ja palaisi, eikä olisi sammuttajaa, teidän tekojenne pahuuden tähden. (KR 1938 Jer 4:4)
Jeremian mukaan koko kansa oli niin sydämeltään kuin korviltaankin ympärileikkaamaton (Jer 6:10, 9:25). Jo Mooses oli puhunut samasta teemasta: Ympärileikatkaa sentähden sydämenne älkääkä olko enää niskureita. (KR 1938 5Moos 10:16). Stefanos viittaa näihin Mooseksen ja Jeremiaan sanoihin pitäessään puhetta Suuren neuvoston edessä: Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä - niinkuin teidän isänne, niin tekin. (KR 1938 Apt 7:51).
Mooses profetoi myös tulevasta ajasta, jolloin Herra kokoaa ja noutaa oman hajotetun kansansa maan ja taivaan ääristä: Ja Herra, sinun Jumalasi, tuo sinut siihen maahan, jonka sinun isäsi ovat omistaneet, ja niin sinä otat sen omaksesi; ja hän tekee sinulle hyvää ja antaa sinun lisääntyä enemmän kuin isiesi. 6. Ja Herra, sinun Jumalasi, ympärileikkaa sinun sydämesi ja sinun jälkeläistesi sydämet, niin että rakastat Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, että eläisit. (KR 1938 5Moos 30:5-6)
Paavali tarttuu näihin Mooseksen ja Jeremian sanoihin opettaessaan Roomalaiskirjeensä kautta koko kristikuntaa: Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; 29. vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta. (KR 1938 Room 2:28-29)
Miten lihan ympärileikkaus ja sydämen ympärileikkaus liittyvät toisiinsa? Oma ajatukseni kulkee sen kautta, että lihan ympärileikkauksessa poistetaan herkän paikan päältä nahkapeite. Sydämen ympärileikkaus tarkoittaa sitä, että sydämen päältä poistetaan kaikki sellainen suoja ja peite, mikä estää sitä tuntemasta herkästi. Ympärileikattu sydän tuntee ja kokee herkästi niin syyllisyyden Jumalan edessä kuin anteeksisaamisen ja armon riemunkin. Ympärileikattu sydän ei kätkeydy ja suojaudu lähimmäisen hädältä, vaan se itkee itkevien kanssa ja riemuitsee riemuitsevien kanssa (Room 12:15). Ympärileikatun sydämen vastakohta on paatunut sydän; poltinraudalla merkitty eli tunnoton (1Tim 4:2). Ympärileikatut korvat puolestaan kuulevat herkästi Jumalan sanan.
Ympärileikkauksessa myös poistetaan lika ja saasta. Sydämen ympärileikkaus tarkoittaa siis saastaisen ja syntisen mielen ja ajattelutavan pois panemista. Kun sydäntä ympärileikataan, niin siitä viilletään irti Jumalan sanan vastaiset asiat.
Mooses kuvaa itseään huuliltaan ympärileikkaamattomaksi eli puhetaidoltaan heikoksi (2Moos 6:12,30). Kielikuva tarkoittanee sitä, että ympärileikkaamattomat huulet ovat aivan kuin peitteen alla. Seurauksena tästä puhe on enemmän tai vähemmän epäselvää sössötystä. Sovellettaessa tätä huulten ympärileikkausta sydämen ympärileikkaukseen lienee lupa ajatella, että ympärileikattu sydän ei ainoastaan kuule herkästi, vaan myös puhuu selkeästi. Ympärileikattu sydän todistaa kirkkaasti Jeesuksesta ja Hänen rakkaudestaan. Ympärileikattu sydän ei kätke aarretta peitteen alle, vaan tuo täydellä varmuudella esiin Herramme täydellisen pelastustyön Golgatan ristillä.
4. YMPÄRILEIKKAUS KASTEEN ESIKUVANA ELI TYPOKSENA
Sydämen ympärileikkaus eli hengellinen ympärileikkaus tarkoittaa Paavalin Kolossalaiskirjeen opetuksen mukaan nimenomaan kristillistä kastetta, jossa meidät liitetään Kristukseen. ... ja Hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: 12. ollen haudattuina Hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista. 13. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät Hän teki eläviksi yhdessä Hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset... (KR 1938 Kol 2:11-13)
Paavali oli ollut myös keskeinen vaikuttaja Jerusalemissa pidetyssä apostolien kokouksessa, jonka mukaan pakanuudesta kristinuskoon kääntyviä ei tarvinnut ympärileikata (Apt 15). Olihan jotkut uskoontulleet juutalaiset opettaneet pakanakristittyjä: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua." (Apt 15:1). Paavali oli Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta ymmärtänyt, että lihaan tehty ympärileikkaus ei ollut enää tarpeellinen pakanalähetyksen aikakautena.
Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus. (KR 1938 Gal 6:15) Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen. (KR 1938 1Kor 7:19) Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan (KR 1938 Fil 3:3).
Sydämen ympärileikkaus, uudestisyntyminen, sen sijaan on ehdoton edellytys pelastukseen. Uuden liiton aikana kaste sai sen paikan, mikä oli Vanhassa liitossa ollut ympärileikkauksella. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (KR 1938 Mark 16:16)
Koko Paavalin teologian yksi kulmakivi, lihan ja hengen välisen vastakkainasettelu, perustuu juutalaisten valheelliseen ja väärään käsitykseen siitä, että lihaan tehty ympärileikkaus pelkkänä tekona ilman sydämen kääntymystä pelastaisi.
Ympärileikkaamattoman saastaisuus kertoo myös omalta osaltaan sitä, että ihminen syntyy maailmaan perisynnin alaisena: ihmisellä on luonnostaan saastainen esinahka. Vain Jumalan tekemän armoliiton kautta ihmisen saastaisuus voidaan leikata eli pestä pois. Kristilliseen kasteeseen kuuluva nimenanto on myös perua ympärileikkaukseen liittyvästä nimenannosta.
5. YMPÄRILEIKKAUS JEESUKSEN RISTINKUOLEMAN ESIKUVANA
Oikea sydämen ympärileikkaus tarkoittaa siis Kristuksen kuolemaan kastamista (Kol 2:11). Jo Vanhan liiton kirjoituksissa ympärileikkaus viittaa salatusti Kristuksen ristiin.
Paavali opettaa Efesolaiskirjeen viidennessä luvussa: "'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa." (KR 1938 Ef 5:31-32) Kun tutkimme Vanhasta testamentista tämän yhden lihan teologian juuria, tulemme keskelle Golgatan ristiä ja syntien sovittamista. "Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo." (KR 1938 1Moos 2:21-22)
Tässä on profetia Golgatan tapahtumista. Jeesus vaivutetaan kuoleman uneen ristillä ja Hänen kyljestään, siitä valuvasta vedestä ja verestä (Joh 19:34), rakennetaan Pojalle morsian eli seurakunta. Vesi tarkoittaa niin puhdistavaa Jumalan sanaa kuin kastevettä; veri puhdistavaa ja sovittavaa uhriverta sekä ehtoollista. Tästä Herrastamme otetusta 'kylkiluusta' eli kasteen ja ehtoollisen kautta synnytetään Herran maanpäällinen ruumis, seurakunta. Jeesus ihastelee tätä omaa kansaansa sanoin: "Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani!" (KR 1992 1Moos 2:23) Tässä on sopiva apu Herralle, josta Hän iloitsee ja jonka kautta Hän voi viedä pelastavan evankeliumin yli koko maan piirin.
Mutta miten tämä sitten liittyy ympärileikkaukseen? Seuraava, todennäköisesti harvemmin saarnoissa tai hartauspuheissa käsitelty kohta, on avain ja antaa kysymykseen vastauksen: "Ja matkan varrella yöpaikassa tapahtui, että Herra kävi hänen (Mooseksen) kimppuunsa ja tahtoi surmata hänet. Silloin Sippora otti terävän kiven ja leikkasi pois poikansa esinahan, kosketti sillä Moosesta alhaalta ja sanoi: »Sinä olet minun veriylkäni». Niin hän jätti hänet rauhaan. Silloin Sippora sanoi: »Veriylkä ympärileikkauksen kautta.»" (KR 1938 2Moos 4:24-26)
Ympärileikkaus liittyi paimentolaiskulttuurissa alunperin avioliiton solmimiseen. Hääjuhlan aikana morsiamen isä eli appi ympärileikkasi sulhasen esinahan, jotta sulhanen voisi saada omakseen morsiamensa ja liittyä tähän yhdeksi lihaksi. (Hepreaksi appi on 'hooteen' eli ympärileikkaaja ja sulhanen on 'haataan', joka tarkoittanee siis ympärileikattavaa.) Näin avioliiton solmimisesta jäi pysyvä ja elinikäinen merkki sulhasen lihaan. Tällä toimella sulhasen ja morsiamen suvut liittyivät yhteen - sulhanen ja morsian olivat tämän jälkeen samaa perhettä eli yhtä lihaa. Kun Jumala antoi Aabrahamille ympärileikkauksen liiton merkiksi, niin siinä siirrettiin tämä jo aiemmin tunnettu (avio)liiton merkki Jumalan ja valitun kansan välisen liiton merkiksi.
Sippora tuntee tämän ympärileikkauksen vanhan käyttötavan ja liittyy omalla toiminnallaan tähän traditioon. Salatusti Sippora vetoaa Jumalan vihan edessä Kristuksen ristiin: Poika ympärileikattiin Golgatalla, jotta tämä sulhanen voisi saada omakseen morsiamensa ja liittyä tähän yhdeksi lihaksi. Pitkäperjantaina vietettiin Jerusalemin kaupungin muurien ulkopuolella taivaallista hääjuhlaa, jossa sulhasen veri vuosi rakkaudesta ja halusta morsianta kohtaan.
Past. Juha Muukkonen
puh. 050 359 6939
s-posti: juha.muukkonen@jippii.fi
Päivitetty 05.12.2004