SYNTISISTÄ SUURIN
(1Tim. 1:12-17)
Saarna Apostolien päivänä
Yksi maailman kuuluisimmista Jeesuksen seuraajista on apostoli Paavali.
Eikä hän ainoastaan ole tunnetuimpia, vaan myös merkitykseltään kaikkein
tärkeimpiä. Ilman Paavalin kirjeitä ja opetuksia meidän käsityksemme
kristinuskosta ja seurakunnasta olisi vain puolinainen ja hyvin hatara.
Jopa kaikkein tärkein ja kallein asia, syntisen pelastuminen yksin armon
eli yksin Jeesuksen sovitustyön tähden, lepää kaikkein painokkaimmin
juuri niiden kirjoitusten varassa, jotka Jumala on Raamattuun Paavalin
kautta antanut. Myös kristillisen kirkon kaste, ehtoollinen, virka,
jumalanpalvelusjärjestys ja seurakuntakuri perustuvat monilta
keskeisiltä osiltaan juuri Paavalin kirjoituksiin.
Ilman sitä valtavaa työtä, mitä Jumalan Pyhä Henki teki Paavalin kautta,
kristillinen kirkko olisi mitä ilmeisemmin jäänyt vain yhdeksi
juutalaisuuden keskellä Lähi-idässä vaikuttavaksi lahkoksi. Paavali toi
kristinuskon pakanakansoille ja Eurooppaan. Ilman Paavalin lähetystyötä
ja kirjoituksia ei meillä täällä Suomessakaan saattaisi vielä tänä
päivänäkään olla kristillistä seurakuntaa ja avointa pelastustietä
helvetistä taivaaseen.
Pakanain apostoli Paavalin nimi on kreikkaa ja tarkoittaa 'pieni' (kr.
paulos). Alkuperäiseltä nimeltään hän oli Saul, eli
kreikkalais-latinalaisittain Saulos tai Saulus, kotoisin nykyisen Turkin
alueelta Tarson kaupungista. Alkuperäisen Saul-nimensä hän oli saanut
Israelin ensimmäisen kuninkaan Saulin mukaan. Saul-nimi on heprean
kieltä ja tarkoittaa 'pyydetty' eli siis rukouksessa Jumalalta pyydetty
ja saatu. Kuningas Saul oli benjaminilaista sukukuntaa kuten tämä yli
tuhat vuotta myöhemmin syntynyt tarsolainen kaimansakin. Kuningas Saul
oli päätään pidempi muuta kansaa.
Ilmeisesti Tarson Sauluksen vanhemmat odottivat pojastaan tulevan
suurmiehen. Saulus lähetettiin Tarsosta opiskelemaan Jerusalemiin rabbi
Gamaliel vanhemman, kuuluisan rabbi Hillelin pojanpojan luokse. Oman
kertomansa perusteella tämä farisealainen poika edistyikin erinomaisesti
juutalaisen lain ja perimätiedon opiskelussa. Vaikka Saulus jäikin
kooltaan pieneksi, niin lyhytkasvuisuutta kompensoi täydellisyyteen ja
ehdottomuuteen pyrkivä luonne. Intoa ja tietoa oli vaikka muille jakaa.
Sauluksen lyhytkasvuisuus saattoi johtua myös siitä, että hän
mahdollisesti oli keskonen (1Kor. 15:8).
Sauluksen eli myöhemmän Paavalin ulkonäöstä ja olemuksesta on säilynyt
kuvaus Raamatun ulkopuolisessa kirjoituksessa nimeltään 'Paavalin ja
Teklan teot'. Näin siellä Paavalista kerrotaan: "Paavali oli
pienikokoinen, päälaeltaan kaljuuntunut, vääräsäärinen, mutta
ruumiiltaan hyväkuntoisen näköinen; hänen kulmakarvansa olivat
yhteenkasvaneet ja hän oli kyömynenäinen. Ja hän oli täynnä armoa:
välillä hän näytti ihmiseltä, välillä hänen kasvonsa olivat kuin enkelin
kasvot."
Saulus oli mukana ja hyväksyi ensimmäisen kristityn marttyyrin
Stefanoksen surmaamisen. Saulus alkoi itsekin vainota kristillistä
seurakuntaa, Jeesuksen seuraajia. "Mutta Saulus raateli seurakuntaa,
kulki talosta taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät
vankeuteen." (Apt. 8:3) Ja myöhemmin sanotaan: "Mutta Saulus puuskui yhä
uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
2. ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain
löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda
sidottuina Jerusalemiin." (Apt. 9:1-2). Saulus oli uskonnollinen
fanaatikko, joka kreikankielisen sanamuodon mukaan "sisäänhengitti"
(kreik. empneoo) eli puuskutti uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia
kohtaan".
Paavali itse kertoo vainoojan ajastaan Jerusalemissa näin: "Minä olen
juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä
kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan
noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin
te kaikki tänä päivänä kiivailette. 4. Ja minä vainosin tätä tietä aina
kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia,
5. niinkuin myös ylimmäinen pappi voi minusta todistaa, ja kaikki
vanhimmat. Minä sain heiltä myös kirjeitä veljille Damaskoon, ja minä
matkustin sinne tuodakseni nekin, jotka siellä olivat, sidottuina
Jerusalemiin rangaistaviksi." (Apt. 22:3-5)
Vainoamismatkallaan Damaskoon Saulus kuitenkin kohtaa Jeesuksen. "Niin
tapahtui, kun minä matkalla ollessani lähestyin Damaskoa, että
keskipäivän aikaan yhtäkkiä taivaasta leimahti suuri valo minun
ympärilläni; 7. ja minä kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan minulle:
'Saul, Saul, miksi vainoat minua?' 8. Niin minä vastasin: 'Kuka olet,
herra?' Ja hän sanoi minulle: 'Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota
sinä vainoat'. 10. Ja minä sanoin: 'Herra, mitä minun pitää tekemän?'
Herra sanoi minulle: 'Nouse ja mene Damaskoon, niin siellä sinulle
sanotaan kaikki, mikä sinulle on tehtäväksi asetettu.'" (Apt. 22:6-8,
10)
Jumala oli sanonut Ananiakselle Sauluksesta: ". hän on minulle valittu
ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten
eteen. 16. Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää
kärsimän minun nimeni tähden." (Apt. 9:15-16)
Damaskon tiellä tästä suurmieheksi haluavasta Sauluksesta tuli siis
kuitenkin "Paulos", pieni. Elävän ja kuolleista ylösnousseen Jeesuksen -
jonka seuraajia hän oli juuri julmasti vainonnut - kohtaaminen mursi
Sauluksen ylpeyden ja itseriittoisuuden.
En tässä kohtaa malta olla kertomatta omaa elämänhistoriaani, jossa on
jotakin samankaltaista kuin Sauluksen eli Paavalin elämässä. Minusta
piti tulla suurmies, ja en tarkoita nyt fyysistä lähes parimetristä
mittaani. Sain koulussa yleensä korkeimpia arvosanoja, esimerkiksi
peruskoulun päästötodistukseni keskiarvo oli 9,9 ja lukion
päästötodistuksen 9,8. Hain opiskelemaan oikeustiedettä ja sain
opiskelupaikan huippupistein. Sain parhaimmat pisteet pääsykokeen
oikeustapausten ratkaisemisesta 3000 hakijan joukossa.
Voisin Paavalin tavoin sanoa 'edistyneeni erinomaisesti lain ja
perimätiedon opiskelussa'. Myös hengellinen tilani oli lähes yhtä pimeä
ja synkkä kuin Saulilla. Muistan esimerkiksi syksyllä 1985
kirjoittaneeni oikeustieteilijöiden lehteen jutun, jossa avoimesti
pilkkasin Jeesukseen uskovia. Olin sitä mieltä, että kristityt olivat
tyhmiä, sinisilmäisiä ja heikkoja, jotka eivät omin voimin pärjää -
toisin kuin minä. Olin täysin vakuuttunut siitä, että Jeesus on jäänyt
hautaansa makaamaan ja että Raamattu on vain satukirja, ei missään
nimessä totta.
Mutta sitten eräänä tammikuisena iltana vuonna 1986 Herra kohtasi minut
kuin Sauluksen ikään. Olin edellisenä syksynä joutunut 'rikoksentuntoon'
lakikirjaa lukiessani. Toimin opiskelujeni ohessa isäni kanssa
autokorjaamo- ja huoltamoalan yksityisyrittäjänä, ja emme ikävä kyllä
halunneet maksaneet lain edellyttämiä veroja: Otimme itsellemme välistä
enemmän kuin mitä laki salli.
Opiskelukaupungissani Turussa sattui syksyllä 1985 tapaus, joka herätti
minussa syyllisyyden veronkiertäjänä ja lain rikkojana. Laitapuolen
kaveri varasti Turun Puutorin apteekista Punaisen Ristin keräyslippaan,
jossa oli reilut sata markkaa rahaa. Kiinni jäätyään hän sai parin
vuoden ehdottoman vankeustuomion - taustalla oli myös aiempia rikoksia.
Mutta aloin laskea, kuinka kauan minun pitäisi virua vankilassa, jos
jokaista varastettua reilua sataa markkaa kohti pitäisi kärsiä kaksi
vuotta kakkua. Eipä taitaisi pitkäkään ikä riittää.
Päätin lopettaa hienosti alkaneen oikeustieteilijän urani. Enhän voisi
rehellisesti ihmisiä silmiin katsoen mennä valmistuttuani varatuomarin
arvoa hankkimaan tuomioistuimiin. Minunhan pitäisi tuomita toisia
ihmisiä rangaistuksiin ja vankeuteen teoista, joihin myös itse
syyllistyn. Päätin pyrkiä lääketieteelliseen tiedekuntaan ja ryhtyä
lääkäriksi. Muutaman päivän uusia pääsykoekirjoja luettuani sain
isältäni puhelinsoiton Turkuun. Isäni asui kotipaikallamme Nuijamaalla
Etelä-Karjalassa. Hän vaati minua jatkamaan oikeustieteen opintoja, minä
puolestaan yksiselitteisesti kieltäydyin. Perustelin päätöstäni sillä,
että on sitä ihmisen elämässä muitakin arvoja kuin valta, raha ja
kunnia, joita olin tullut oikeustieteellisestä etsimään. Puhuin itsensä
kunnioittamisesta ja rehellisyydestä. Parin tunnin tuloksettoman
väittelyn jälkeen lopetimme puhelun.
Noustuani puhelimen äärestä ehdin ottaa pari-kolme askelta, kun yhtäkkiä
koin kuin moukarin iskun. Ääni puhui minulle, vaikka huoneistossa ei
ollut paikalla ketään muita. Ääni ei edes kuulunut fyysisillä korvilla,
vaan ajatuksissa sisälläni ja se sanoi: 'Minä, Jeesus, elän. Minä,
Jeesus, rakastan sinua, Juha. Minä, Jeesus, vien sinut, Juha,
taivaaseen.' Järkeni sanoi minulle, että olin tullut hulluksi. Joku
vieras persoona puhuu minulle minun sisässäni! Samalla sydän todisti:
Nyt, Juha, olet löytänyt sen, mitä kaikkein eniten kaipaat. Sinua
rakastetaan ja sinä pääset ikuiseen elämään taivaaseen!
Vapisevin polvin raahauduin opiskelijasolun huoneeseeni ja etsin
pölyyntyneen Raamatun käsiini. Aloin sitä heti polvillani sängyn
vieressä lukea. Vaikka sitä minulle kukaan ei sanonutkaan, niin jotenkin
vain sen tiesin, että Raamattu on totta ja kertoo juuri tuosta Herrasta,
joka oli minut muutama sekunti sitten kohdannut. Kymmentä sekuntia
aiemmin olisin vielä väittänyt, että Jeesus ei elä eikä Raamattu ole
totta. Minun tieni ei sitten vienyt lääketieteelliseen, vaan teologiseen
tiedekuntaan. Ja tässä nyt olen toisillekin tuosta Herrasta
saarnaamasta, joka kohtasi minut - ei Damaskon tiellä - vaan Turun
ylioppilaskylän soluasunnon käytävällä.
Mutta takaisin Paavaliin ja hänen kutsumiseensa. Itsevarmasta ja itseään
täynnä olevasta suurmies Sauluksesta tuli siis Herran käsissä täysin
avuton ja toisten varassa ja ohjauksessa oleva. Voima tyhjentyi
heikkoudeksi, viisaus sokeudeksi. Sauloksesta tuli Paulos, pieni.
Jeesus kohtaa Sauluksen sanoilla: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?'
Herra mainitsee puhuteltavan nimen kahteen kertaan vain seitsemässä
kohtaa koko Raamatussa (1Moos. 22:11 Aabraham, 46:2 Jaakob, 2Moos. 3:4
Mooses, 1Sam. 3:10 Samuel, Luuk. 10:41 Martta, 22:31 Simon eli Pietari
ja tässä Saul). Kysymyksessä on siis erittäin tärkeä ja painokkaasti
ilmaistu asia.
Huomaamme myös sen, että Herra sanoo Saulin vainoavan häntä itseään,
Jeesusta. Se tarkoittaa sitä, että Jeesus samastuu seurakuntaansa.
Jeesus sanoo lähettämälleen 70 opetuslapselleen: "Joka kuulee teitä, se
kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut." (Luuk. 10:16)
Seurakunnan eli uskovien vainoaminen on sama asia kuin Jeesuksen itsensä
vainoaminen. Saulille ilmestyvä Jeesus ilmoittaa lyhyesti: "Minä olen
Jeesus". Tuon lauseen 'Minä olen Jeesus' voisi myös kääntää: "Jahve on
Jeesus!" Eli 'Minä olen' sanoilla Jeesus samastaa itsensä Vanhan
testamentin Jumalaan, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Herraan, Israelin
Pyhään. Jeesus nimi tarkoittaa jo itsessään: 'Jahve pelastaa' tai 'Jahve
tuottaa pelastuksen'.
Sauluksen tie kristityksi vain alkoi Herran ilmestyksestä. Varsinainen
opetus ja kasvaminen osaksi Jumalan seurakuntaa tapahtui seurakunnan
opetuksen ja Jumalan kirjoitetun sanan, Raamatun tutkimisen kautta.
Kukaan ei voi olla kristitty ilman seurakuntaa. Oman tien kulkija joutuu
ennemmin tai myöhemmin harhaan. Herra ei enää kristillisen kirkon aikana
koskaan anna ilmestyksissään mitään kattavaa uskonopin sisältöä. Hän
kehottaa kääntymään seurakunnan ja kirjoitetun Jumalan Sanan, Raamatun
puoleen.
Uuden Herran tulo Sauluksen elämään vaikutti lopulta ennennäkemättömän
laajan ja kauaskantoisen lähetystyön. Paavali kulki vastuksista
lannistumatta lähetysmatkoillaan tuhansia kilometrejä jalan ja
meriteitse, joskus harvoin myös hevosen tai muun vetojuhdan avulla.
Eräiden laskelmien mukaan Paavalille kertyi lähetysmatkoillaan jopa
60.000 kilometriä! Ja valtaosa niistä kävellen. Ei siis ihme, että jalan
kulkemista kutsutaan 'apostolin kyydiksi'!
Mutta se, mikä on vielä Paavalin ainutlaatuista lähetystehtävääkin
tärkeämpi, on tuo sana, jonka tänään jo kuulimme Ensimmäisestä
Timoteuskirjeestä: "Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen
arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan,
joista minä olen suurin." (1Tim. 1:15)
Jos Jumalan lain edessä koet itsesi syntiseksi, niin ole autuas. Juuri
sinä saat Paavalin tavoin uskoa, että Jeesus Kristus on tullut syntisiä
pelastamaan. Mitä lähemmäksi Jumalaa, mitä lähemmäksi kirkkautta tulet,
sen enemmän huomaat itsesi syntiseksi, mustaksi. Paavali, joka oli
kaikkein lähimpänä Jumalaa, saattoi siis totuudenmukaisesti tunnustaa
olevansa syntisistä suurin. Mitä pahemmaksi ja kelvottomammaksi itsemme
Jumalan lain ja pyhyyden edessä näemme, sitä suurempana myös voimme
kokea ja uskoa armon ja anteeksiantamuksen kohdallemme. Ja sitä enemmän
meillä on aihetta rakastaa ja palvoa Jeesusta.Past. Juha Muukkonen, Thurevikinkatu 8 D 22, 95420 Tornio
puh. 050 359 6939, s-posti: juha.muukkonen@netti.fi
Päivitetty 23.07.2007