TEE PARANNUS!
(Sananl. 28:13-14)


Raamatunkäännös: KR 1933/38

Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne! "Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon. 14. Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa." (Sananl. 28:13-14)

Tänä päivänä sinun on tehtävä parannus synneistäsi. Ja minun on tehtävä parannus synneistäni. Jos pysymme synneissämme, emmekä niitä tunnusta ja hylkää eli kadu ja tuo Herramme Jeesuksen ristin juurelle sovitettavaksi, saamme osaksemme hävitystuomion, kadotuksen. Minä olen itsessäni samanlainen syntiinlankeemuksen ja omien syntieni tähden saastunut lihallinen ihminen kuin sinäkin. Tänä päivänä meidän on kaikkien tehtävä Jumalan edessä tili itsestämme. Jos emme siihen suostu, joudumme tilinteolle ja vastuuseen synneistämme viimeisellä tuomiolla. Jumala varjelkoon, ettei kukaan meistä joutuisi viimeiselle tuomiolle kiivaan Jumalan eteen syntivelka kanteena. Tänä päivänä meidän on nyt kaikkien tehtävä Jumalan edessä tili itsestämme. Herran sana koskee meitä tässä juuri ja nyt. Jos emme suostu parannuksentekijän paikalle, uhkaa meitä tuho.

Meidän on totisesti tehtävä parannusta synneistämme. Vielä Jumalan sana Hesekielin kirjasta, sen luvusta 18: "Kääntykää, palatkaa pois kaikista synneistänne, ja älköön syntivelka tulko teille lankeemukseksi. 31. Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, joilla te olette rikkoneet, ja tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki." (Hes. 18:30-32)

Mitä on se synti, pahuus ja rikkomus, vääryys ja laittomuus, mikä meidän on nyt heitettävä pois elämästämme? Ihmisen elämän ja sydämen kunnollisuutta voi tutkia Jumalan lain valossa. Mutta haluammeko me ihmiset tulla tutkittavaksi ja läpivalaistaviksi? Tosiasiassa me ihmiset vihaamme ja pakenemme Jumalaa. Jumalan laki herättää meissä pelkoa ja vihaa. Vihaamme Jumalaa, joka vaatii meiltä mahdotonta. Vaatimushan on seuraavaa: Päästäksemme taivaaseen meidän on rakastettava Jumalaa kaikkein eniten ja toisia ihmisiä yhtä paljon kuin itseämme. Tuohon meistä ei kukaan pysty. Rakkauden kaksoiskäskyn mukaan eläminen on niin minulle kuin sinulle mahdotonta. Yhtä mahdotonta kuin saavuttaa hyppäämällä kuu taivaalta - tai lähteä pelkkiä käsiä räpyttelemällä yläilmoille linnun lailla liitelemään.Pakenemme Jumalaa, joka uhkaa heittää meidät helvettiin. Kukapa ei juoksisi pyöveliä, teloittajaa, karkuun. Pakenemme ja koemme syyllisyyttä, koska emme ole antaneet Hänelle sitä, mikä tekijällemme ja omistajallemme kuuluu. Luojamme ja elämämme ylläpitäjä odottaa meiltä ehyttä ja puhdasta rakkautta, täydellistä ja pyhää kunnioitusta, kokosydämistä palvontaa ja ylistystä.

On ihmisjärjelle käsittämätöntä armoa, että sinä olet tänä sunnuntaiaamuna Jumalan johdatuksesta tullut tänne kirkkoon kuulemaan Jumalan täyttä ja lyhentämätöntä sanaa - toisin kuin tuhannet muut tämänkin paikkakunnan asukkaat. Sinä saat kuulla viiltävän totuuden itsestäsi, mutta sinulle myös tarjotaan lääkettä kaikkeen syntiturmelukseen. Se, joka ei ymmärrä ja tunnusta olevansa sairas, ei halua myöskään ottaa lääkettä.Jokainen meistä on läpikotaisin syntinen ihminen. Vai olisiko sittenkin joku meistä kyennyt tuon täydellisyyttä vaativan lain mukaan elämään? Löytyisikö täältä Hyrynsalmen kirkosta - tai Kainuusta tai miksei saman tien koko Suomesta - sittenkin joku täydellinen? Joku, joka olisi sydämessään luottanut yksin Jumalaan ja hänen lupauksiinsa; ei olisi kiinnittänyt mieltään, toivoaan ja odotuksiaan esimerkiksi rahaan, omaan voimaansa tai lahjakkuuteensa?

Löytyisikö joku sellainen, joka ei koskaan lausu kevyesti ja turhaan Jumalan pyhää nimeä, ei päästä koskaan suustaan herranjestas-, herraparatkoon- tai taivasvarjelkoon -lausumia? Joka aina hädän hetkellä pyytäisi apua ensin Jumalalta? Ja aina kiitollisin ja nöyrin mielin antaisi kiitoksen sille, joka huudon ja rukouksen kuulee? Olisiko joukossamme sellainen, joka pyhittää joka viikko ilman poikkeusta lepopäivänsä Jumalan sanalla ja rukouksella, Herran suurten pelastustekojen tutkimisella ja apostoliseen uskoon ja järjestykseen sitoutuneiden kristittyjen yhteydellä?Mahtaisiko asua maassamme ihminen, joka kunnioittaa vanhempiaan ja koko esivaltaa? Sellainen, joka ei koskaan nouse kapinoimaan; ei halveksimaan niitä, joiden vallan alaiseksi Jumala on hänet asettanut; ei riko Suomen lakia tai muuta järjestystä vastaan - aina liikennesääntöjä sekä nopeusrajoituksia myöten? Tunnetko ketään sellaista, joka ei olisi lyönyt, tappanut ja murhannut? Enkä nyt tarkoita väkivaltarikoksista tai abortista, lapsentappamisesta, pidättäytyneitä. Vaan tarkoitan sellaista, joka ei koskaan vihassa lyö - ei edes sanoilla tai ajatuksilla; ei koskaan jätä auttamatta hädässä olevaa? Sellaista, joka ei tee hidasta itsemurhaa viinalla, tupakalla tai muilla epäterveillä elämäntavoilla?

Onko sinua vastaan kävellyt ihminen, joka ei tekisi huorin? Enkä jälleen tarkoita muun kuin oman puolisonsa kanssa makaavaa, en puolisonsa hylännyttä ja vaihtanutta, en avo- tai irtosuhteiden haureudessa elävää. Vaan tarkoitan sitä, joka ei halua edes sydämeensä - silmistä puhumattakaan - mitään sellaista, missä seksuaalisuutta toteutetaan Jumalan asettaman miehen ja naisen välisen elinikäiseksi tarkoitetun avioliiton ulkopuolella? Tiedätkö jonkun, joka ei koskaan varasta, ei edes työnantajalta tai yhteiskunnalta verotuksessa? Joka auttaa lähimmäistään kunniallisesti ja rehellisesti lisäämään ja varjelemaan elatustaan ja omaisuuttaan?Onko olemassa joku, joka ei koskaan lausu pahaa sanaa toisesta ihmisestä; joku, joka ei koskaan himoitse itselleen sitä, mitä toisella on? Rahaa, omaisuutta, menestystä, kuuluisuutta, valtaa, puolisoa, lahjakkuutta tai ulkonäköä?

Jumalan asettama täydellisyyden laki ajaa meidät vihaan ja epätoivoon. Taivaaseen emme pääse, jos olemme yhdessäkin kohtaa rikkoneet. Pyhän ja vanhurskaan Jumalan läsnäolo tuhoaisi pienenkin rikkomuksen tehneen välittömästi. Aivan kuten hehkuva tuli polttaa läheisyydestään oljet tuhkaksi silmänräpäyksessä. Tai savenvalaja hajottaa yhdestä kohtaa vuotavan vesiruukun. Ei siinä auta, että 99 % ruukusta pitää vettä. Jos se vuotaa pienestäkin reiästä, niin se ei kelpaa, vaan murskataan."Mutta olen minä kuitenkin aika hyvä ihminen, ainakin parempi kuin tuo toinen! Tuo se vasta syntinen onkin! Ja vähintäänkään en ole sen huonompi kuin joku toinen, enintään yhtä huono." Ihmisten kesken vertailtuna me voimme asettaa itsemme ja toisemme pyhyys- ja syntisyysjärjestykseen, tosin siinäkin useimmiten erehdymme. Mutta Jumalan edessä tuollaiset laskelmat ovat pelkkää vessapaperia, ei niillä ole mitään tekoa. Jumalan edessä on aivan samantekevää onko ihminen kunniallisen kansalaisen maineessa oleva siivosyntinen vai kaikkien tuntema julkisynnin palvoja. Kummallakaan ei ole mitään mahdollisuutta päästä Jumalan luokse ikuiseen elämään. Kummankin osa on kadotus. Helvetin eri kuumuusasteiden ja rangaistuksen kovuuden laskemistaulukkoa en tässä ala selvittää - enkä siitä ole edes kiinnostunut. Vain sillä, vietetäänkö ikuisuus elämän vai kuoleman paikassa, on merkitystä.

Miten sinne elämän paikkaan, taivaaseen sitten voi päästä, kun kukaan ei ole sinne kelvollinen? Ihmiselle se onkin mahdotonta. Ihminen ei voi itse, omin voimin ja teoin, päästä ikuiseen elämään. Minä ja sinä ansaitsemme oikeudenmukaisuuden periaatteen mukaan kadotustuomion. Ja sinne helvettiin me kumpikin oikeasti ja todellisesti menemmekin, jos Jumala ei itse meitä pelasta.Jeesus, taivaasta alas tullut Jumalan Poika, heitettiin helvettiin minun sijastani - ja sinun sijastasi. Hänet kirottiin ja tehtiin synniksi, Häneen osui se Jumalan pyhyyden polttava tulenhehku, joka tuhoaa kaiken pahuuden. Jeesus oli se itsessään täydellinen ja virheetön ihminen, joka kuitenkin raadeltiin ja lävistettiin sinun ja minun sijasta. Jeesus oli Jumalan syntiä ja saastaisuutta kohtaan tunteman vanhurskaan vihan kohteena. Jeesus otti kirotun, tapettavan ja hylättävän käärmeen osan omakseen, vaikka Hän oli itse Rakkaus ja Totuus, itse Pyhyys ja Puhtaus. Mutta siksipä Ihmisen Poika saattoikin meidän puolestamme kärsiä, koska Hänen ei tarvinnut kärsiä omien syntiensä tähden.

Eikä Jeesus ainoastaan kärsinyt meille kuuluvaa tuomiota, vaan Hän myös täytti meidän puolestamme lain. Jeesus ei koskaan rikkonut yhtäkään lainkohtaa, ei koskaan langennut pienimpään syntiin. Ihmistekoisia perinnäissääntöjä Hän ei noudattanut, jos ne olivat ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Kiusatuksi Jeesus kyllä joutui. Mutta kiusattuna oleminen on eri asia kuin lankeaminen. "Et voi estää lintuja lentämästä pääsi yläpuolella, mutta voit estää niitä tekemästä pääsi päälle pesää", opettaa Luther. Jeesuksen lain täyttäminen on mahdollista laskea meidän hyväksemme siksi, että Jeesuksen ei olisi tarvinnut laskeutua alas taivaasta, syntyä ihmiseksi. Olisi Hän voinut pysyä kirkkaudessa enkelten ja kaikkien taivaanjoukkojen palvomana. Mikä pakko suvereenin ja kaikista muista riippumattoman Jumalan olisi ollut itse luomiaan ihmisiä pelastaa? Kuka Hänet, kaikkivaltiaan, olisi voinut tuomiolle ja vastuuseen maailman pahuudesta asettaa?

Joku saattaa mielessään kuitenkin ajatella, että mahtaneeko se Jumala lopulta kuitenkaan niin tiukkapipoinen olla. Eikö Jumalalle kelpaisi ihan tavallinen elämä taivaaseen pääsyn perusteeksi - aivan niin kuin tavallinen elämä riittää normaalisti siihen, että ei joudu vankilaan tai muutenkaan yhteiskunnan rangaistavaksi tai ihmisten ylenkatsomaksi? Onko niitä lain käskyjä nyt niin pilkunviilaajan ottein tulkittava? Eikö nyt suurin piirtein ja päällisin puolin kunnollinen elämä riittäisi? Vastaan tähän yksinkertaisesti: Jos muutat Jumalan sanasta yhden osan, lain, niin miten voit kuvitella että se toinen osa, lupaukset taivaasta, pysyisivät voimassa? Sanon suoraan: Jos joku ei tunnusta Jumalan pyhän lain täydellisyyden vaatimusta oikeaksi, niin turhaan hänen on myöskään kuvitella saavansa osakseen niitä ihania lupauksia Jumalan anteeksiantamuksesta ja armosta, jotka ovat uskon kautta Jeesukseen ainoa tie taivaaseen. Jos Raamattu ei ole totta kaikilta osiltaan ja kokonaan, niin miten ihmeessä voisimme varmistua siitä, että synnit todella saa anteeksi pelkän uskon kautta Jeesuksen nimeen?

Kutsun sinua liittymään siihen joukkoon, joka suostuu tunnustamaan Jumalan lain vaatimukset tosiksi ja oikeiksi. Liity niihin, jotka tunnustavat ja hylkäävät syntinsä Jeesuksen ristille. Synnit, joita monet niin paljon rakastavat. Tosiasiassahan me emme useinkaan lankea syntiin - me suorastaan syöksymme, hyppäämme ja sukellamme siihen, niin houkuttelevalta ja kiehtovalta se kiusaajan valmistama ansa usein vaikuttaa.

Tänään sinulle tarjotaan täydellistä anteeksiantamusta. Synninpäästön sanojen lisäksi saat tulla nauttimaan konkreettista syötävää ja juotavaa, taivaallista anteeksiantoa Jeesuksen ruumiissa ja veressä. Jokainen kastettu ja Jeesukseen uskova, joka tunnustaa Jumalan ja Hänen sanansa vanhurskaaksi eli oikeaksi, mutta itsensä tuon lain rikkojaksi ja jokapäiväiseen parannuksentekoon velvoitetuksi, on tervetullut ehtoollispöytään syömään syntisille tarkoitettua ikuisen elämän lääkettä. Sellainen ei sen sijaan kuulu Jumalan armopöytään, joka kieltää Jumalan sanan ja siten myös oman syntinsä. Joka ei tunnusta Jumalan muuttumatonta ja kestävää sanaa, pyhää Raamattua, todeksi ja oikeaksi, ja tuon Raamatun Herraa ja keskusta Jeesusta Kristusta ainoaksi tieksi taivaaseen, älköön tulko ehtoolliselle - hän nauttisi ehtoollisen omaksi tuomiokseen.

Uskon heikkous ei ole este ehtoolliselle tulemiselle - juuri heikon uskon vahvistamiseksi Jumala on tuon kuolemattomuuden lääkkeen meille valmistanut. Ehtoollispöytään tulemisen este on sen sijaan se, että uskon kohteena on joku muu Jumalan Sana eli Raamatun Jeesus. Uskon kohde ratkaisee, ei uskon vahvuus. Heikkokin usko oikeaan Raamatun Jeesukseen pelastaa, vahvakin usko ihmistekoiseen Jeesukseen tai mihin tahansa muuhun vie helvettiin. Jos joku kieltää sen, mitä Herra meille ilmoittaa, opettaa ja käskee Vanhan ja Uuden liiton profeetallisissa ja apostolissa kirjoituksissa, niin hän on epäjumalanpalvelija. Tällaista kehotamme parannukseen ja tunnustamaan Jumalan sanan totuus.

Jopa kansankirkkomme johtajissa on monia tällaisia epäjumalanpalvelijoita eli Jumalan sanan kieltäjiä ja ihmistekoisen Jeesuksen saarnaajia ja uskojia. Olemmehan saaneet kuulla jopa erään piispan suusta, että 'Raamattu sisältää selvästi vanhentuneita tai moraalisesti kyseenalaisia näkemyksiä'. Samoin tiedämme monia muitakin esimerkiksi avoimesti homoseksuaalista elämäntapaa puolustavia, avosuhteiden haureuden tai puolison vaihtamisen huoruuden hyväksyviä. Kaikkein pahin ja kadottavin opetus on kuitenkin se, että jopa piispakunnassa ei enää yksiselitteisesti tunnusteta Jeesuksen neitseestäsyntymistä, täyttä Jumaluutta, Isän vertaisuutta. Sellaisten kanssa ei kenenkään apostolisen uskon kristityn, Raamatun Jeesuksen seuraajan, pidä olla hengellisessä tai kirkollisessa yhteydessä eikä missään tapauksessa samassa ehtoollispöydässä.

"Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? 15. Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? 16. Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: 'Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani'. 17. Sentähden: 'Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani 18. ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias'." (2Kor. 6:14-18)Piispat sallivat hiippakunnissaan julkisen Jumalan sanan halventamisen. He esimerkiksi lähettävät susia paimentamaan lammaslaumaa sekä yrittävät estää ja lopettaa oikeiden paimenten työn. Piispat eivät opeta paimenia saarnaamaan jumalattomuutta vastaan. Mitä korkeammassa kirkollisessa asemassa joku on, sen vähemmän lampaat voivat katsoa sormien läpi tällaisen kaitsijaksi kutsutun vääriä opetuksia ja viranhoidon leväperäisyyttä.

Mutta minä pyydän sinua tänä päivänä Jeesuksen nimessä: Älä sinä kiellä Jumalan lakia ja torju pois sinun syntiesi tähden ristiinnaulittua ja helvettiin heitettyä Raamatun Jeesusta. Älä kulje kuoleman muurit murtaneen Jumalan Pojan ohi. Älä kiellä Totuutta. Jeesus on täällä tänään ja kutsuu myös sinua. Hän on läsnä sanassaan ja sakramentissaan. Saat omistaa itsellesi puhtaan ja tahrattoman omantunnon. Anna puhdistaa itsesi Jumalan Pojan verellä kaikesta saastasta ja liasta. Saat omistaa itsellesi iankaikkisen elämän, Kristuksen ylösnousemuksella varmistetun. Suostu siihen, että Jumala hajottaa pois sinun elämästäsi sellaisen, mikä ei kuitenkaan tule sadonkorjuussa, viimeisellä tuomiolla kestämään. Suostu siihen, että Herra saa muovata sinusta mieleisensä astian ja luomuksen, joka tuottaa kunniaa tekijälleen.

Herramme Jeesuksen Kristuksen rakkaassa nimessä ja kalliissa maahan asti vuotaneessa sovitusveressä saat uskoa kaikki syntisi anteeksiannetuiksi; kaiken sen, millä olet rikkonut Jumalaa, toisia ihmisiä ja itseäsi vastaan. Saat tulla Jeesuksen sylissä kannetuksi taivaan iankaikkiseen iloon ja riemuun.

Rukous: Kiitos ja ylistys Sinulle Jeesus Kristus, Herramme ja Jumalamme. Sinä, Iankaikkinen Isä, et halveksi meitä, hauraita ja rikkinäisiä saviastioita, jotka olemme pahoin itsemme ja tämän maailman synneillämme pilanneet. Kiitos, että tänäänkin teet meissä uutta luovaa työtäsi. Sinä annat synnit anteeksi oman veresi kautta. Sinä vuodatat meihin sanastasi, ehtoollisestasi ja Hengestäsi iloa, voimaa ja rohkeutta Sinun tielläsi vaeltamiseen. Aamen.

"Osta totuutta, älä myy." Sananl. 23:23    paluu sisällysluetteloon

Saarna Hyrynsalmen kirkossa 19.8.2007 (12 shel)
Past. Juha Muukkonen, Thurevikinkatu 8 D 22, 95420 Tornio
puh. 050 359 6939, s-posti: juha.muukkonen@netti.fi


Päivitetty 05.10.2007